No nyt meillä kukkii pionit – talvellakin

Jos pitäisi valita kukka josta pidän kaikkein eniten olen varma, että päätyisin valinnassani pioniin. Pioni on ollut vuosikymmeniä suosikkini. Siinä yhdistyy keveys, näyttävyys ja ajattomuus. Se on aina yhtä ihana. Eikä kesä ole kesä ollenkaan ilman pioneja. Mutta nyt meillä kukkii pionit – talvellakin. Olen etsinyt pitkään uutta tapettia makuuhuoneeseen ja kun löysin tämän niin tiesin, että nyt löytyi se oikea. No joo onhan se romanttinen (joku kyseli, että miten puolisoni kestää nukkua kukkien katveessa; öhöm), mutta jotenkin makkarin valoisaan tunnelmaan se tuntui vaan kerrassaan sopivalta.

Kuvissa esiintyvä (mini) kakluuni on suuri suosikkini myös. Ensimmäiset vuodet vähän vierastin tuota vihreää väriä, mutta nyt olen täysillä ihastunut myös siihen.  Jos talvella on oikein viileää niin kakluunilla saa yläkertaankin mukavasti lisälämpöä.

Taas kerran meillä halusi kaikki pomppia kuvissa mukana, mutta pysyin vahvana ja lapset jäivät nyt kuvista pois (kerrankin). Helmillä on vahva taipumus somistella kaikkea ja siihenhän oli sängylle laitettu prinsessan taikasauva. Ehkä sen avulla taiotaan koko meidän perheelle pitkät ja hyvät yöunet. Niin ja teille kaikille muillekin.

 

 

Pin It

Miksi meidän perheelle mökkeily on niin tärkeää

Sitä se on, kun maanantaiaamun kiireessä tuntuu kummasti haikealta vaikka kuinka hieno viikko olisikin alkamassa. Mökkikaipuu nimittäin.  Suomalaisessa mökkikulttuurissa on oikeasti jotain taianomaista. En ainakaan itse pysty sitä muulla tavoin selittämään tai ymmärtämään. Sillä kuka muutoin valitsisi viikonlopun (tai kesäloman) viettoon pikkuruisen lautahökkelin jonne tulee ainoastaan kylmä vesi. Ei astianpesukonetta, neliöitä niin niukalti, että sadepäivinä on todellista taidetta löytää jokaiselle oma nurkkaus, puucee löytyy pihan perältä ja hyttyset inisevät korvan juuressa.  Mutta se oma rauha. Luonto. Lintujen laulu. Aamupalat ulkoterassilla, öiset saunomiset ja kaikki siltä väliltä. Valehtelematta voin sanoa, että meidän perhe on mökillä onnellisimmillaan.  Joka talvi, kun alamme suunnittelemaan tulevaa kevättä ja kesää nousee haaveet mökkeilystä esiin ensimmäisenä. Turha silti kuvitella, että meidän viiden elämä sielläkään olisi pelkkää nautintoa; eihei. Ennen aamupalaa pojille on tullut riita jalkapallossa ja Helmi ei suostu syömään aamupalaa kuin leikkimökissä. Päivällä saunassa on joko liian kuuma tai kylmä. Joku räiskii vettä toisten niskaan heti, kun ollaan päästy uimaan. Arvatkaa vaan sitä huudon ja kiljumisen määrää.  Ja vielä kun siihen lisätään nipullinen ampiaisia pörräämään niin huh-huh.

Mutta mitä me siellä mökillä teemme? Puuhailemme kaikkea mahdollista ja mahdotonta.  Poikien kanssa yhdessä rakentelimme muutaman kesäkuvan kertomaan meidän perheen mökkeilystä. Keräsimme niihin yhdessä meille tärkeitä mökkeilyyn liittyviä tavaroita.  Ja tässä ne nyt olisivat meidän perheen mökkipuuhat:

Siinäpä ne tärkeimmät puuhailut olivatkin. Mutta kaikkein tärkein asia mökkeilyssä on kuitenkin sellainen asia jota ei näissä kuvissa vielä näkynyt eli perheen yhteinen aika. Yhdessä oleminen ja tekeminen. Uusien asioiden kokeminen.

Hyvää viikkoa teille kaikille. Olisi mukava kuulla teidän muiden mökkitunnelmista.

 

Pin It

Juuri ennen kesälomien alkua – vain aikuisille!

Huomenna, kun koulujen kesälomat alkavat muuttuu myös monen perheen totuttu arki. Niin meidänkin. Jokunen aika sitten aloin pohtimaan, että sitten taas on jatkuva lähes aikatauluton hyörinä kotona seuraavat 2,5 kuukautta. Suoraan sanottuna tuo on aivan valtavan pitkä aika! Toki ymmärrän, että koululaiset ja opettajat tarvitsevat lomansa. Mutta 2,5 kuukautta – onhan se paljon. Lomailu on ihanaa; siitä kaikki on varmasti samaa mieltä, mutta jos sattuukin olemaan niin, että itsellä on maksimissaan kolme viikkoa lomaa. Niin yhdistelmä hankaloituu huomattavasti.

Tänään oli vielä normaalia arkea. Olin jo ajat sitten buukannut kalenteristani iltapäivän tyhjäksi. Ns omaa lomaa. Puolikas päivä. Ajattelin, että saan olla iltapäivän kotona ihan rauhassa. Omine puuhineni ja ajatuksineni.  Ilman, että tarvitsee järjestellä kenenkään muun lounasta, välipalaa, tekemistä ja menemistä.

Arjenluksusta; intialaista suosikkiruokaa Woltin kuljettamana. Söin samalla kun vielä tein töitä. Ei kuitenkaan tarvinnut jakaa ruokaa kenenkään kanssa. Eikä perustella miksi syön samalla, kun olen läppärillä. Mikä vapaus syödä mitä haluaa ja missä haluaa.

Samalla huudatin suosikki radiokanavaani niin lujalla, että naapuritkin varmasti kuulivat. Ilman kuulokkeita. Ilman valitusta huonosta musiikkimausta. Liiasta metelistä. Eikä ainakaan vaatimusta Pikku Papun cd-levyistä joihin suoraan sanottuna olen sangen kyllästynyt (vaikka kuinka hyviä ovatkin!)

Ainoa seuralaiseni oli kuorsaava kissa joka osaa nauttia elämästä rennolla otteella. Pehmeä seuralaiseni istui välillä sylissäni rapsuteltavana. Ilman, että kukaan mankui syliin myös tai rutisteli Herra Kaneli halausotteeseen.

Seuraa iltapäivän ehkäpä jännin osio. Lepotunti. Siinä vaan rouva valokuvaaja heittäytyi lepäämään. Katsoin vielä Ruudusta täysin turhaa hömppää. Torkahdin. Kissa kehräsi jaloissa. Tuijotin kattoon ja ajattelin sen olevan maailman kaunein katto (jonka isäni on meille aikoinaan tehnyt).  Edelleenkin leijuva vappupallo hiukan himmensi fiilistä; pitäisiköhän siitä hankkiutua jo eroon? Oli ihanan hiljaista.

Vähän ehkä ajauduin murehtimaan tulevaa kesää. Haluaisin olla hyvä äiti joka aktivoi lapsiaan tekemään kaikkea kivaa.  Nauttimaan kesästä. Vähän murehdin sitäkin, että miten ehdin tekemään ne kaikki aamupalat, lounaat, välipalat, päivälliset, iltapalat, retkieväät jne. Ihan hirvittävä määrä ruokaa ja ruokaideoita joita tarvitsen seuraavien kuukausien aikana. Ja innostusta tehdä ne ruuat ja innokkaita ruokailijoita jotka haluavat syödä ne.

Koska musiikki pauhasi edelleen voimakkaalla otteellaan päätin käyttää kertyneen energian ja pestä kaikki lattiat. Nyt homma sujui nopeasti, kun ei ollut edestakaisin ramppaajia, pikkulegojen rakentajia ja nukenvaunujen työntäjiä kotona. Ehkä pesen lattiat sitten seuraavan kerran elokuussa?

Vähänkö hulppean rennon iltapäivän kruunasi kakkukestit – vain itselleni. Nytkin sain herkutella aivan rauhassa. Kukaan ei halunnut maistiaista tai koristeena olevia karkkeja. Viimasta huolimatta avasin ikkunan ja annoin kesälomakauden purjehtia meille sisään. Kyllä mä selviän. Lapset ovat ihan parasta maailmassa. Haluan, että heille tulee onnellinen lapsuuden kesä.

Pin It