Eteisen uusi ilme sekä tunnelmia luokkakokouksesta

Viikonloppu on hurahtanut vauhdilla sillä ohjelmassa on ollut vaikka ja mitä. Tänään iltapäivä ja ilta rauhoitettiin kotoiluun. Ja sain vihdoin viimein valmiiksi meidän eteisen uudistuksen. Tai no tarkkaan katsovat huomaavat, että puuttuuhan sieltä vielä lattialistat ja jep toki näin onkin. Mutta ne saattavat tosin vielä puuttua joulunakin joten valmista on.  Puolustuksena sanottakoon, että mitä tahansa teenkin niin aina on ainakin yksi yli-innokas avustaja mukana…

Viher-rakkaus on iskenyt nyt todella. Mutta kun olen tunnetusti melkoinen viherkasvien tappaja ajattelin, että tapetissa ne ainakin pysyvät hengissä. Boråstapeterista löytyi juurikin mieluinen tapetti. Eteisen tuolin sain jo äitienpäivälahjaksi ja se on etsinyt paikkaansa. Nyt sille löytyi loistava paikka eteisestä. Tuoli on ostettu Martin Aitasta. Kerrassaan mainio kauppa; kannattaa vierailla. Vanha kappa löytyi Pimeestä Vintistä ja siitä saatiin oiva lehtikori. Vanha vitriinikaappi hankittiin silloin, kun ostimme tämän kodin, mutta se on ollut vuosia vanhemmillani säilöss. Nyt siitä otettiin lasit pois ja siitä saatiin kenkähyllykkö. Siinäpä ne uudistukset.

Mutta sitten siihen viikonlopun jännittävimpään tapahtumaan nimittäin luokkakokoukseen. Ala-asteen luokkakokous. Viimeisestä yhteisestä tapaamista oli ehtinyt kulua jo 17-vuotta. Olipa tunteikas ilta. Itseäni jännitti jostain syystä ihan kamalasti, mutta kun näin tutut ystävät jännitys oli tiessään. Välissä olleet vuodet eivät hidastaneet juttuja. Naurettiin vedet silmissä. Tosin oli hassua huomata kuinka monet olivat vuosien saatossa alkaneet entistä enemmän muistuttamaan vanhempiaan; niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin. Juttua olisi jatkunut vaikka aamuun asti. Erilaiset elämäntilanteet, ammatit, haaveet, pelotkin soljuivat keskusteluissa. Aikuisena on parasta mielestäni se, että jokainen uskaltaa paremmin olla se ihan oikea oma itsensä; mielipiteineen ja tunteineen. Kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä kaikkien kanssa koskaan tule niin läheiseksi. Ei tarvitsekaan tulla. Silti haikeudella illan päätytty halasin luokkatovereitani. Sovimme tapaavamme kolmen vuoden kuluttua. Toivottavasti ruuhkavuosienkin keskellä jokainen heistä saisi elää onnellista elämää. Heillä on erityinen paikka sydämessäni – aina! Lapsuuden ystävät.

Yhtään kuvaa on tietenkään innostuksissani siellä muistanut ottaa. Matkalla nappasin itsestäni kuvan. Kiharoiden voimalla huristeltiin tämä viikonloppu. Muistorikasta alkavaa viikkoa teille kaikille.

Pin It

Kesän kaunein, odotetuin ja kauhein päivä

Huom varoitus! Jos tahdot vain katsoa lomakuvia hyvällä fiiliksellä niin jätä teksti lukematta. Teksti sisältää sen kaiken mitä kuvista ei näy!

Siinä se on maisema – josta olin vuosia unelmoinut. Samoin kuukausia odotettu kesäloma oli vasta aluillaan. Legolandin päivistä ihmismassojen joukossa oli selvitty – ainakin juuri ja juuri, lapset ainakin olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Silti olin väsynyt ja ärtyisä. Olisin halunnut ottaa rantatuolin ja suunnata askeleeni rannalle ja kuunnella meren pauhua. Antaa tuulen riepottaa hiuksia ja ajatuksien lipua. Hengittää syvään.

Mutta jos olet perhelomalla niin eihän se niin mene. Jos tahdot siltikin sinne rannalle niin keräät kyläkaupasta korillisen piknik-tarvikkeita ja ostat sen kylän viimeisen leijan ja raahaat koko porukan uskomattoman kauniille rannalle.

Tuuli on lapsista kylmä. Tyhjä ranta tylsä. Aurinkokin jo laskemassa. Kaksi sekuntia joku jaksaa istua kerrallaan eväiden vierellä. Muistutat lapsia sadatta kertaa, että viikon matkalla tämä oli juuri se osio joka oli meille aikuisille se ns tärkein.  En yhtään jaksaisi riitelyä, ihan turhaa kinaamista.

Lapset pelaavat jalkapalloa; riidellään siitä missä on maali ja kuka on paras. Leijoja pitäisi olla kolme. Tuulee liikaa. Tuulee liian vähän. Tee noin. Tee näin. Nielaisen viimeisen palan sämpylästä niin isona, että yskähtelen sen kanssa pitkään.

Tuuli riepottelee eväitä ja roskia sinne tänne.  Helmi itkee raivokkaasti. Sitten alkaa hiekkasota.  Tuuli kuljettaa huutamani ohjeet väärään suuntaan.  Huoh! Haluaisin itsestäni yhden kuvan muistoksi. Ja tietenkin juurikin täällä. Vedän hatun silmilleni, etten myöhemmin enää ehkä muistaisi kuinka raivoissani olin.

Aurinko painuu aina vain alemmas. Annan periksi – kerätään tavarat pikapikaa kasaan. Leija kainaloon,  pallo toiseen, retkihuopa myttyyn, eväät pussukoihin. En tainnut hengittää syvään kertaakaan. Mutta lapsilla oli hauskaa – ainakin hetkittäin.

Maisema oli kaunis. Ehkä jopa kaunein missä olen koskaan ollut. Laskevan auringon valo hehkui koko kauneudellaan.

Majapaikalla lapset jatkavat kinaamista. Sanon, että aamulla lähdemme kohti Suomea jos jatkuva riitely ei lopu. Tulee hiljaista. Pojat kauhovat muroja suuhunsa. ” Jaa eikö me mentäisi Kolmårdeniinkaan?” -pojat kysyvät.  Onneksi yö laskeutuu ja voin hengittää syvään.  Aamulla tuntuu paremmalta. Muistan ehkä hymyilläkin.

Tuuli jatkuu yhä kovana. Löydämme rannan joka on täynnä simpukankuoria.  Mutta taas lapsista tuulee liikaa. Kunnollinen jalkapallo puuttuu. Aurinkokin paistaa joko liikaa tai liian vähän. Ja taas tulee riitoja. Kinoja.

On siis aika jatkaa matkaa. Ja oppia tästä. Ensi kesänä me niin suuntaamme jonnekin lämpimään – ja pyöritään kaksi viikkoa hotellin uima-altaalla. Katsotaan miten meidän siellä käy. Miten teidän muiden kesälomat sujuivat?

Pin It

Toinen jalka jo kesälomalla ja pian se toinenkin

Tämä kevätkausi on ollut hurja. Hurjan hieno. Hurjan raskas. Täynnä hurjan upeita työkuvioita ja vaikka mitä. Mutta hurja se on ollut. Vauhti on välillä ollut sellaista, että kaksin käsin on saanut pitää kiinni. Ylä- ja alamäistä huolimatta olen ollut onnellinen. Valtavan kiitollinen kaikesta hyvästä mitä kohdalle on tullut. Koti on ollut kaaos, mutta me siellä onnellisia pyykkikasojen keskellä. Välillä joku on oksentanut keskellä yötä tai ollut kovassa kuumeessa, mutta onnellisina olemme voineet todeta, että no se olikin ihan tavallinen lapsiperheen  flunssa. Ja niitä tulee ja menee. Jokainen työ jonka olen saanut tehdä on erityisen tärkeä, kilpailu alalla on kovaakin kovempaa eikä mikään ole itsestään selvyys.  Kuvauksissa olemme nauraneet, jupisseet kun sadepilvi on osunut juuri kohdalle, ihastelleet onnistumisia ja taistelleet tuulta ja kylmyyttä vastaan. Olen saanut kohdata upeita, ihania asiakkaita. Olen saanut laittaa kaikki ideat ja luovuuden peliin. Ja siksi nyt onkin aika siirtää molemmat jalat ja koko innosta puhkuva valokuvaaja kesälomalle. Sillä ilman lomaa ja lepoa ei voi syntyä mitään uutta.

Ihan vielä ei siltä tunnu, että loma alkaisi nyt. Ei ehkä vielä sitä lapsuuden riemua. Vielä tuossa pöydällä onkin kasa työpapereita; vien ne nyt heti postiin. Laitan sähköpostiin ilmoituksen lomasta. Ja sitten todellakin kevätkausi olisi tässä. Ihania kesäpäiviä teille kaikille.

Ja jottei tästä tulisi lomatoivotusta ilman kuvia niin tässä vielä niitä lapsuuden iloisia hetkiä. Parhaiden ystävien piknik. Aurinkoa ja eväitä. Ilmapalloja. Salaisuuksia. Mitä muuta voisi kaivata?

Olen saanut tässä kevään aikana useampiakin kyselyjä, että miten omia lapsia kannattaisi kuvata. Tässä vinkkejä; ulkona, ei kuitenkaan suorassa auringon paisteessa vaan puistossa, metsässä, iltavalossa rannalla. Lapsille kannattaa varata mieluista puuhaa ja itselle pitkää pinnaa, sillä sitäkin tarvitaan.

Kuullaan pian! Halauksin Jenni

Ai niin ja vielä lopuksi iso, iso kiitos kaikille teille jotka olette kuvaukset käsiini uskoneet.

Pin It