Voiko joulukranssilla saada aikaiseksi joulumieltä?

Huomenna se on; joulukuun ensimmäinen nimittäin. Vettä vihmoo vaakasuoraan ja valo on kadonnut kokonaan. Tänään on juuri oikea päivä tehdä (tai hankkia) joulukranssi oveen. Joulu tulee vaikkei tänäänkään siltä tuntuisi. IMG_5409

Valoa kranssi ei tietenkään varsinaisesti tuo, mutta vihreydellään se muistuttaa luonnon kauneudesta ja siitä, että jälleen tule aika jolloin luonto on tulvillaan vehreyttä ja valoa.IMG_5414

Oman oven lisäksi väsäilin kranssit kolmelle ystävälle yllätykseksi; yhden pitkäaikaiselle yhteiskumppanilleni josta vuosien saatossa on kehittynyt hyvä ystäväni sekä kahdelle rakkaalle ystävälle joita tapaan aivan liian harvoin (ja jotka ovat jokaisena vuotena kiireenkin keskellä lähettänyt mm joulukortit. Suoritus mihin itse en ole pystynyt!!)IMG_5243

IMG_5231-2

IMG_5203-3

Jos innostuit itse tekemään kranssin niin kranssipohjan lisäksi tarvitset vain rautalankaa, leikkurit ja havuja, sammalta tai puolukanvarpuja. Odotan innolla, että pääsen toimittamaan tekemäni joulukranssit; siitä jos jostain saan joulumieltä. Hyvillä mielin siis kohti joulukuuta.

Pin It

Kadonneen joulumielen etsintää

Joulumieli on täysin kadoksissa. Ympärillä vellovat ongelmat olivat ne sitten kuinka laajoja, suuria tai jossain mittapuussa pieniäkin ovat jotenkin saaneet omat ajatuksenikin hämilleen. Joulu tuntuu kaukaiselta. Mutta lapset. Eihän niiden murheina saa olla pakolaiset, taloustilanteet tai muut sellaiset. Lapsilla on oikeus jouluun. Siksi päätinkin aloittaa jouluisen blogin. Jos sen kautta löytäisin joulumielen itselleni ja ehkäpä onnistuisin tuomaan sitä myös jollekin muulle. Samalla tämä on ensimmäinen juttuni Jennin-blogissa. Höyrypäinen kiljuvaisuuten taipuvainen äiti ja vaimo oli liian kaukana Soulmamasta. Jatkossa jatketaan siis Jenninä.

IMG_5387

IMG_5297

IMG_5296IMG_5361

Kahden innokkaaan apulaisen avustuksella täytettiin joulukalenteripussukat pipareilla, kuivatuilla hedelmillä, karkeilla ja muutamalla pienellä lahjuksella. 24 toiveiden ja odotusten pussukkaa. Ensimmäinen ripaus joulua on saatu taiottua kotiimme. Hyvä tästä tulee.

 

Pin It