Rakkauden Rooma

Sille kaikkein rakkaimmalle ja läheisimmälle ihmiselle tuntuu olevan mahdotonta keksiä upeaakin upeampaa synttäri- tai joululahjaa; vaikka kuinka haluaisikin. Itse ratkaisin tänä vuonna Jeren syntymäpäivälahjaongelman varaamalla meille miniloman Roomaan. Kaksi päivää kahdestaan!

InstagramCapture_69448766-0af9-41d8-a51e-d7cfe48420df_jpg

IMG_2131

Roomassa kaikki ei alkuun sujunut kuin elokuvissa, koska ilmeni, että hotelli oli ylibuukattu eikä meille ollutkaan tilaa. Hmm.. Istahdimme läheiseen ravintolaan syömään ja miettimään tilannetta. Onneksi olimme matkassa ilman lapsia. Myöhäisen illan kävelykierroksen päätteeksi löysimme todella mukavan hotellin aivan Colosseumin vierestä.  Huone tosin oli varsin tyttömäinen, mutta kuka voisikaan vastustaa ihkaoikeaa prinsessahuonetta?

IMG_2161 IMG_2159IMG_2154IMG_2153IMG_2157IMG_2169

Rooma oli ihana, kerrassaan upea. Vaikkakin näin lyhyessä ajassa ennätimmekin nähdä Roomasta vain pienen pienen pintaraapaisun. Miljoonaa muuta turistia pääsi karkuun, kun valitsi kävelyreiteiksi sivukatuja.

IMG_2087IMG_2089IMG_2098IMG_2211IMG_2275

Ihaillen katsoin tyylikkäitä italialaisia työmatkoillaan; kuumuudesta huolimatta päällä olivat niin pikkutakit kuin mustat sukkahousut jne.  Siinä sulassa sovussa vanhojen historiallisten rakennusten, turistibussien ja kerjäläisten keskellä he kiirehtivät töihinsä.

IMG_2196IMG_2285IMG_2229IMG_2287IMG_2296

Mutta meillä kahdella ei kerrankin ollut kiirettä. Oli aikaa kuunnella lauseet loppuun ilman, että joku keskeyttää ne. Ja syödä rauhassa nousematta pöydästä kertaakaan ruokailun aikana.

IMG_2289IMG_2093IMG_2129IMG_2101

Vaikka Rooma ei varsinaisesti shoppailun ihmemaa ollutkaan niin toki kiertelimme myös kaupoissa. Italialaisilla näyttäisi edelleen kesäsaapikkaat olevan muodissa joten sellaiset uudet oli itsellenikin löydettävä. Ostosten kuvaamiseen Roomassa ei ollut aikaa joten niistä juttua myöhemmin.

IMG_2253IMG_2242IMG_2248IMG_2266IMG_2263IMG_2271IMG_2279

Parhaimmillaan Rooma oli kuitenkin illalla. Ehdottomasti! Maailman parhaassa matkaseurassa. Ja tietoisena siitä, että pojilla oli kaikki hyvin kotona; kiitos isovanhempien.

IMG_2134IMG_2108

Pin It

Thank you for the music

Viimeisten viikkojen aikana olen saanut olla mukana iloitsemassa todella monessa keväisessä juhlassa. Tänään vuorossa oli Aarren päiväkodin Disco-kevätjuhlat. Ilta tulvillaan valoisia lapsosia ja onnellisia ja ylpeitä aikuisia. Pukuloisto oli kerrassaan upeaa.

IMG_1827

Aarren asuna oli aikaisemmin ompelemani ns. Elvis-puku ja peruukkikin hetken harkinnan jälkeen kelpasi vallan mainiosti. Rokotuksesta noussut kuume saatiin onneksi illaksi aisoihin ja Aarre pääsi mukaan juhlintaan.

IMG_1831

IMG_1933

IMG_1936IMG_1948IMG_1931IMG_1992

IMG_1970

Onnille ompelin eilen pikaisesti vihreän haalarin (Pojille oli ihan mahdoton löytää valmiita disco-vaatteita!) Oma mekkoni löytyi onnekkaasti H&M:sta. Ajattelin juhlia siinä muutamat muutkin pirskeet tänä kesänä.

IMG_1957

IMG_1996

IMG_1998

Kultaiset kengät ovat lähes 10-vuotta vanhat, mutta todelliset suosikkini. Kultaisissa kengissä ei voi olla kurja fiilis. Rannerenkaat sain Aarrelta äitienpäivänä. Ikionnellisen kiitollisena suljen sydämeeni nämä ihanat hetket. Hyvää perjantaita teille kaikille.

Pin It

Keväisiä istutuksia

En todellakaan ole viherpeukalo. Olen onnekkaasti onnistunut tappamaan viherkasvin jos toisenkin. Ulkokukista puhumattakaan. Koulun myötä Onni on entistä enemmän kiinnostunut luonnosta ja olen päättänyt itsekin hiljalleen muuttua viherihmeeksi (painotan sanaa hiljalleen). Muutama viikko sitten löysimme Onnin kanssa kaupasta tällaiset pikkuruiset ruukut & siemenet. Mukana tuli myös ”multapaakku” joka veden kanssa laajeni sopivaksi kasaksi multaa.

IMG_0989

IMG_1003IMG_0995IMG_1288IMG_1293

Ihme tapahtui, sillä jokaiseen purnukkaan kasvoi kuin kasvoikin jotakin. Tosin auringonkukka on edelleenkin vain pari vihreää lehteä. Mutta neliapila on komeaakin komeampi. Ja mikä tärkeintä pojat saivat kerrankin nähdä onnistuneen kasvun.

IMG_1285

Onnellista äitienpäivä-viikonloppua kaikille. Sekä erityisesti kasvatusonnea niin kasvien kuin lastenkin suhteen. (Itse ainakin kovin toivon onnistuneeni poikien kanssa paremmin kuin yhdenkään kasvin…)

IMG_0697

Pin It