No nyt sitä saa – joulukorttikuvia nimittäin

Todella monena vuonna multa on kyselty usealta taholta, että teenkö joulukorttikuvauksia ja aina olen vastannut, että enpä tee. Mutta nyt teen. Tänä vuonna ihan ensimmäisen kerran ikinä. Ja olen hurjan innoissani. Yksin en olisi ehkä tänä vuonnakaan saanut tätä projektia polkaistua käyntiin, mutta todella loistavan studiokollegan Timon innostus tarttui myös itseeni. Ja siinähän meillä oli yhteinen projekti. Nyt kannattaa unohtaa kotistudiot ja tihkusateiset ulkokuvat ja tulla hassuttelemaan meidän kanssa. Iloa ja naurua riittää varmasti! Ainakin testiryhmän kanssa kuvaukset sujuivat kerrassaan vauhdikkaan mainiosti.  _l9a8557xmas-tm-21xmas-tm-18xmas-tm-11

Taustavaihtoehtoina ovat vaalea ja tumma. Rekvisointia voidaan mukailla tapaus kohtaisesti. Tarkemmat tiedot; kuvausajankohdat, hinnat ja ilmoittautumistiedot löydät täältä: http://www.fiiliskuvaus.fi/

_l9a8440_l9a8483_l9a8470_l9a8458_l9a8411

Tulkaa, tulkaa, tulkaa! Tässä myös hyvä ei-tavarallinen lahjavinkki. Kuviin voi tulla lapsi/lapset, kummit, mummit, äidit&isät, lemmikit tai vaikka kaikki yhdessä. Kuvauspäivät ovat 10-12.11, mutta toki muitakin päiviä kannattaa ehdottaa/kysellä. Ihanaa sunnuntaita teille kaikille toivottaa viimeisen kuvan jättiläistonttu jonka tavoitat numerosta 0442869776 ja sähköpostilla [email protected]

_l9a8388

 

 

 

 

Pin It

IKÄKRIISI! Ja miten aion selvitä siitä

Olen jo pitkään uumoillut, että, kun mulle iskee ikäkriisi niin se iskee raskaasti. Ja nyt tässä sitä ollaan. Venyttelen aamuisin peilin edessä naamaani; niitä ryppyjä joista pitäisi olla ylpeä –  merkkejä eletystä elämästä ja nauretuista nauruista, liian lyhyistä yöunista. Rutistelen vatsamakkaroitani joiden takana ovat kasvaneet kolme ihanaa lastamme. Surkuttelen lähteviä hiuksia jne jne. Mutta ne ovat vain pintaa, ulkonäköyhteiskunnan luomia ajatuksia.  Eniten suren sitä, että monet rakkaat ihmiset ovat yhtäkkiä vanhentuneet. Kuin huomaamatta. Pelkään luopumisen aiheuttamaa tuskaa. Mahdolisia sairauksia. Sitä, että olen yhtäkkiä liian vanha työhöni; ” se tekee aina sitä samaa vanhaa” jne. Mutta siltikin olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Minä olen minä. Ja olen vihdoinkin hyväksynyt itseni (tai ainakin suurimman osan itsestäni). Ikäkriisin myötä olen pohtinut omia vahvuuksiani ja luopunut heikkouksien murehtimisesta. Peilistä katsoo nyt aikuinen nainen, vaimo ihanalle, rakkaalle puolisolleni (joka on jaksanut kaikki vuodet odottaa, että todella löytäisin itseni), kolmen mainion lapsen äiti ja valokuvaaja joka rakastaa työtään syvästi!

Vatsamakkarat roikkuvat, mutta viis siitä; en siltikään aio pukeutua ”telttoihin”.  En leikkautu hiuksiani lyhyiksi; en vaikka kuka ohjeistaisi keski-ikäisiä tekemään niin (ja mikä ihmeen ohje sekin on?) Otan selfieitä jos siltä tuntuu vaikka siitäkin taisi olla ohjeistus, että ei yli 30-vuotiaille (mikä idiootti ajatus!!) Menen uimarannalle bikineissä jos läsnäoloni häiritsee jotakuta niin hän voi poistua, mutta itse aion jäädä. jne. jne.

Olen luvannut olla itselleni armollinen, kannustava ja hyväksyvä. Nauttia elämästä tässä ja nyt. Huomisesta kukaan ei tiedä niin miksi ihmeessä käyttäisin tänään voimiani sen murehtimiseen? Perhe on oman elämäni lottovoitto vaikka sateisena torstaiaamuna, kun kaikki tavarat ovat hukassa, lapset riitelevät ja kissa oksentaa matolle ei välttämättä siltä tunnukaan. Työni antaa uskomattoman paljon voimia. Saan toteuttaa unelmiani, koko ajan uutta oppien.

Aion selvitä ikäkriisistä voittajana. Tunnen edelleenkin olevani sen 25, mutta viisaampi ja vahvempi kuin silloin. Osaan ottaa muut paremmin huomioon, enkä hermostu kaikesta pienestä ja turhasta. En jatkuvasti sitkuttele tai mutkuttele eli elä sitten kun tai mutta- elämää.

Kymmenen vuotta sitten, kun esikoisemme oli vauva itsestäni tuntui mahdottomalta olla valokuvissa mukana. Muutama pakollinen kuva on, mutta niissä näytän juuri siltä, että haluan tästä pois. Vei lähes kymmenen vuotta, että opin itsekin nauttimaan kuvissa olemisesta. Tässä olen; sellaisena kuin olen. Me Helmin kanssa olemme syksynlapsia; ärsyttävyyteen asti samanlaisia tahtotapauksia. Kun olin lapsi rakastin hevosia enemmän kuin mitään muuta ja niin rakastaa Helmi myös. Tämän syksyn kunniaksi halusin ikuistaa meidät tytöt iki-ihanan Mikke-hevosen kanssa. Hän on unelmieni heppa; erikoinen ja erityinen!

_l9a5379_l9a5399_l9a5422_l9a5466_l9a5494_l9a5506_l9a5514_l9a5489_l9a5536_l9a5583

Lopuksi vielä suuret kiitokset Jaanalla Miken lainasta. Kellylle upeasta meikistä (jos ikinä milloinkaan on meikkaajalle tarvetta niin nappaa tästä Kellyn yhteystiedot talteen eli 0407278238 tai [email protected]  Voin taata, että lopputulos on UPEA!). Sekä rakkaalle Jerelle joka suostui ottamaan nämä kuvat.

Hyvää tulevaa viikonloppua teille kaikille!

 

 

Pin It

Syysretki metsään; mukana menossa nallesämpylät ja kettumehu

Oli ihan pakko vielä palata meidän sunnuntaiaamuiseen metsäretkeen, sillä niin paljon täällä etenkin Helmi retkeä muistelee ja nallesämpylöitä kaipailee. Jos meillä ei olisi lapsia niin tuskin olisimme suhteellisen viileänä syyssunnuntaina suunnanneet ystäväperheen kanssa heti aamutuimaan metsäretkelle. Mutta nyt suuntasimme ja olipa meillä kiva retki; ihan tuossa lähimetsässä. Kuvat puhukoon puolestaan.

img_3488img_3490img_3495img_3498img_3504img_3509img_3508

Kuten jo otsikossa mainitsin niin olihan meillä tietenkin myös eväitä mukana. Sämpylät tein muffinivuokiin piilotteleviksi nalleiksi ja mehupulloihin Aarre taiteili kettukuvat. Ja suosio oli taattu. Maanantaiaamuna olin kieltämättä vähän epätietoisuudessa, kun Helmi alkoi hokea naallleee, naaalllle, NAAALLLEEE. Aah nallesämpylä siis.

img_3519_2img_3524_2img_3528_2img_3549_2img_3541_2img_3552_2img_3554_2img_3557_2img_3563_2

Loppujen lopuksi kuinka pienestä lapset (ja aikuisetkin) ilahtuu; ystävien seurasta, pienistä eväistä, auringosta, syksyn lehtien loistosta, puissa kiipeämisestä, seuraajohtajaa-leikistä, hymyistä ja halauksista! Näitä päiviä paljon lisää pimenevään syksyyn. Uutta sunnuntaita odotellen.

 

Pin It