Jos postilaatikkoon tipahtaisikin muuta luettavaa kuin jokaviikkoinen räpyläsankari – osallistu arvontaan

Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että suomalaiset pojat eivät lue riittävästi. Kirjat eivät kiinnosta eivätkä innosta. Siksi olenkin erityisen innoissani tästä yhteistyöstä Egmont Kustannuksen kanssa, sillä tämä postaus sisältää myös arvonnan joka innostaa lukemaan niin poikia kuin tyttöjäkin.

Joka viikkoinen räpyläjalkainen tunaroija on meidän perheessä tuttu ja turvallinen tuttavuus. Mutta nyt pojat saivat uutta mieluista luettavaa. Miten sattuikaan, että Lego Nexo Knights ja Lego Ninjago -lehdet löysivät tiensä juuri meille?

Sarjakuvien lisäksi lehdet sisälsivät muuta luettavaa ja lisäksi tehtäviä ja kilpailuja. Ennakkoon vähän ajattelin, että innostuukohan 10-vuotias esimurkku tällaisesta postista. Mutta innostuihan hän.  Hetkeen ei tarvinnut kiistellä kännykän käyttämisestä. Kerrassaan huippua.

Eskarilaiselle lehdet olivat oikea toiveiden täyttymys. Lehden mukana tulleet Lego-lahjukset kruunasivat kaiken. Aarre oppi jokunen aika sitten lukemaan joten tuntui varmasti huikealta saada itse lukea lehtiä.

Ja toden totta jottei tärkein unohtuisi niin nyt siihen luvattuun arvontaan. Loistavaa luettavaa, puuhattavaa ja tehtävää olisi luvassa onnekkaalle voittajalle. Kommentoi kenelle haluaisit lehtipaketin lahjoittaa niin olet mukana arvonnassa. Kilpailuaikaa on 26.3.2017 klo 22 asti. Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille.

 

Pin It

Kun koti kaipaa vihreyttä – meidän kodin uuden asukkaat

Olen onneton viherkasvien hoitaja. Olen lähinnä niiden kiduttaja ja kuihduttaja. Siitä huolimatta salaa mielessäni unelmoin upeasta puutarhasta, kukkaistuksista, marjapensaista ja vaikka mistä.  Tällä hetkellä etenkin siitä, että saisin kodin sisustukseen mukaan vihreitä elementtejä.  Hassua siinä mielessä, koska en koskaan aikaisemmin ole pitänyt vihreästä sisustusväreissä. Ensin hankimme vihreän nojatuolin Ellokselta. No sekään ei riittänyt vaan samainen nurkka piti viheröittää myös viherkasveilla.

Nyt on ilmakasvista alkaen kaikkea viherhuollettavaa.  Perjantaina päädyin myös viheriöimään keittiön seinän. Vuosia EI-listalleni kuulunut Peikonlehti nousi uuteen super suosioonsa, kun tein niistä keittiön seinälle koristeen.

Kuinka paljon huoneen ilme muuttuukaan muutamalla vihreällä lehdellä? Kevät todellakin tuli meille.

Onko siellä muita viherkasveihin hurahtaneita? Kaikki vinkit ja ideat otetaan mieluusti vastaan.

 

Pin It

Miten 2-vuotias voi tietää mitään trendeistä?

Olen tässä itsekseni mietiskellyt, että mistä ihmeestä 2-vuotias voi tietää mikä on trendikästä ja hienoa? Mutta meillä asuu varsinainen tietotoimisto tässä suhteessa. Ja nyt maailman ovat vallanneet yksisarviset.  Jos collegepaidassa on yksisarvinen se on aivan mahtava. Kurahaalariakin toimitettiin hankittavaksi mallia yksisarvinen (tästä kieltäydyin. Vahvasti). Nyt toivelistalla on mm yksisarvinen makuupussi.

Noh itsekin tästä touhotuksesta innostuneena päätin puuhastella Onnin ja Jeren merkkipäivien kunniaksi yksisarviset donitsit. Jopa 10-vuotias oli näiden äärellä hetken sanaton, kunnes sanoi näiden olevan hienoin leivonnainen ikinä. No jaa tuskin näitä nyt toista kertaa puuhailen, mutta esittelen nyt teille kuitenkin. Tadaa –  meidän perheen yksisarviset:

Onko siellä muiden perheissä innostuttu yksisarvisista? Ja onko vinkkejä joihinkin kivoihin ja erityisesti helppoihin yksisarvinen juttuihin? Koko kotia en tosin suostu niillä kuorruttamaan.

Onnekasta alkavaa viikkoa teille kaikille.

 

Pin It