Tartu hetkeen – onko se sittenkin totta?

Hetkeen tarttumiseen kannustaminen oli asia joka jossain vaiheessa suorastaan ärsytti ja hermostutti. Ihmettelin mihin ihmeeseen tartun, kun tietenkin elin mielestäni jo niin, että olin kiinni jokaisessa hetkessä. Voi kuinka väärässä olin ja kuinka monta menetettyä tilaisuutta on myöhemmin harmittanut. Miksen? Miksen viitsinyt? Miksi annoin hetkien lipua ohi? Lasten myötä olen pikku hiljaa alkanut ymmärtämään (tai ainakin kuvittelen ymmärtäneeni) hetkeen tarttumisen tärkeyden. Vauva on hetken niin pieni ja pian jo taapero, sitten hetkisen kuluttua ekaluokkalainen.  Parhaan taitoni mukaan pyrin myös kuuntelemaan, omien kiireidenkin keskellä, lasten toiveita; heidän hetkiään. Monet niistä ovat ainutlaatuisia. Ehkä pienen pieniä, mitättömiltäkin vaikuttavia ajatuksia ja toiveita joista helposti ajattelee, että äh ei nyt – ehtiihän sen ensi viikonloppuna, ensi viikolla tai ensi vuonna. Mutta sitä ainutlaatuista hetkeä ei ehkä koskaan tulekaan uudelleen.  Kaikki voi olla vuodessa muuttunut niin ettei paluuta ole. Hetki oli ja meni. Vai tartuinko kuitenkin siihen nyt?

Pitkän pohjustuksen pohjalta palaan vielä muutaman viikon takaiseen perunnannostoon. Itselleni puutarhan hoitaminen tai viljely ei mitenkään ole koskaan ollut mieluista. Ihailen ihmisiä jotka pystyvät pitämään kasvit elossa, sillä mikä onkaan makoisempaa kuin omasta maasta saadut tuoreet marjat ja kasvikset? Lapsuudessani maaseudulla isovanhempien kautta tämä kaikki oli arkea; omanmaan antimet pöydässä. Omat haaveeni olivat kaupungissa, kirkkaissa valoissa, ihmisvilinässä. Mutta meidän lapset puolestaan rakastavat sitä, että saavat kasvattaa jotain itse tai ainakin, että pääsevät avustamaan viljelytöissä.  Etenkin Aarre on maanviljelijä-ainesta. Hän odotti koko kesän sitä, että tätini perheen perunat nostetaan. Syksy tuli ja oli aika nostaa perunat maasta. Tiesin, että se oli tärkeä asia Aarrelle, mutta silti lauantai-aamuna, kun kello soitti kuudelta, mietin pienen hetken, että viitsinkö todella lähteä ajamaan maaseudulle perunoita nostamaan. Mutta tässä sitä oltiin; hetkeen tarttumisessa. Aarren hetken tekemisessä.  Tiesin, että kuinka paljon palkitsevampaa se on kuin muutaman minuutin lisäunet. Ainutlaatuisia yhteisiä hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa.  Mitkään tavarat, pelit tai härvelit eivät koskaan voisi tarjota niitä tuntemuksia mitä saimme kokea tuona lauantaina. Siinä hetkessä oli onni ja rakkaus läsnä.

Lapsuuden muistot, onnelliset hetket. Uskon, että ne kannattelevat myöhemminkin elämässä. Olen ikikiitollinen  kaikista isovanhemmista ja muista rakkaista ihmisistä joiden avustuksella yritämme ohjata ja kasvattaa  lapsistamme onnellisia ihmisiä.

Pin It

Se on syksy nyt. Pizzajuhlat syksyn kunniaksi

Tämä kesä hurahti niin ettei kesää oikein kunnolla tainnut ollakaan. Mutta nyt on syksy. Toden totta. Puiden väriloisto on hurmaava. Vaikka kirpeän viileäinä aamuina, jolloin hanskojen etsimiseen aamukiiressä menee juuri ne minuutit joita en ollut siihen aamuun varannut, en syksyä hyväksykään. Vaan suorastaan inhoan. Vihaan jopa. Mutta tavallaan myös rakastan. Hämäryyttä. Hissuttelua. Kotona olemista. Tänä viikonloppuna juurikin teimme niin – olimme kotona. Ja järjestimme pikkuruiset  pizzajuhlat – syksylle.  Ihan maailman mainioin pizzauuni Uuni suoriutui tehtävästään erinomaisesti. Lisäksi rakas puolisoni on erittäin taitava pizzojen tekijä joten eipä siihen muuta tarvittukaan.

Yleensä vastustan kaikkien aparaattien ja vempainten hankintaa ja niin muistaakseni kävi tämän pizzauuninkin kanssa, mutta pakko myöntää kuinka väärässä olinkaan. Tämä jos joku on loistava suomalainen keksintö. Vahvaa kannatusta Uunille meidän perheen suunnalta.

Syksyisen kirpakkaa viikkoa teille kaikille.

Pin It

Eteisen uusi ilme sekä tunnelmia luokkakokouksesta

Viikonloppu on hurahtanut vauhdilla sillä ohjelmassa on ollut vaikka ja mitä. Tänään iltapäivä ja ilta rauhoitettiin kotoiluun. Ja sain vihdoin viimein valmiiksi meidän eteisen uudistuksen. Tai no tarkkaan katsovat huomaavat, että puuttuuhan sieltä vielä lattialistat ja jep toki näin onkin. Mutta ne saattavat tosin vielä puuttua joulunakin joten valmista on.  Puolustuksena sanottakoon, että mitä tahansa teenkin niin aina on ainakin yksi yli-innokas avustaja mukana…

Viher-rakkaus on iskenyt nyt todella. Mutta kun olen tunnetusti melkoinen viherkasvien tappaja ajattelin, että tapetissa ne ainakin pysyvät hengissä. Boråstapeterista löytyi juurikin mieluinen tapetti. Eteisen tuolin sain jo äitienpäivälahjaksi ja se on etsinyt paikkaansa. Nyt sille löytyi loistava paikka eteisestä. Tuoli on ostettu Martin Aitasta. Kerrassaan mainio kauppa; kannattaa vierailla. Vanha kappa löytyi Pimeestä Vintistä ja siitä saatiin oiva lehtikori. Vanha vitriinikaappi hankittiin silloin, kun ostimme tämän kodin, mutta se on ollut vuosia vanhemmillani säilöss. Nyt siitä otettiin lasit pois ja siitä saatiin kenkähyllykkö. Siinäpä ne uudistukset.

Mutta sitten siihen viikonlopun jännittävimpään tapahtumaan nimittäin luokkakokoukseen. Ala-asteen luokkakokous. Viimeisestä yhteisestä tapaamista oli ehtinyt kulua jo 17-vuotta. Olipa tunteikas ilta. Itseäni jännitti jostain syystä ihan kamalasti, mutta kun näin tutut ystävät jännitys oli tiessään. Välissä olleet vuodet eivät hidastaneet juttuja. Naurettiin vedet silmissä. Tosin oli hassua huomata kuinka monet olivat vuosien saatossa alkaneet entistä enemmän muistuttamaan vanhempiaan; niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin. Juttua olisi jatkunut vaikka aamuun asti. Erilaiset elämäntilanteet, ammatit, haaveet, pelotkin soljuivat keskusteluissa. Aikuisena on parasta mielestäni se, että jokainen uskaltaa paremmin olla se ihan oikea oma itsensä; mielipiteineen ja tunteineen. Kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä kaikkien kanssa koskaan tule niin läheiseksi. Ei tarvitsekaan tulla. Silti haikeudella illan päätytty halasin luokkatovereitani. Sovimme tapaavamme kolmen vuoden kuluttua. Toivottavasti ruuhkavuosienkin keskellä jokainen heistä saisi elää onnellista elämää. Heillä on erityinen paikka sydämessäni – aina! Lapsuuden ystävät.

Yhtään kuvaa on tietenkään innostuksissani siellä muistanut ottaa. Matkalla nappasin itsestäni kuvan. Kiharoiden voimalla huristeltiin tämä viikonloppu. Muistorikasta alkavaa viikkoa teille kaikille.

Pin It