Torstai-illan glamouria

Marraskuisena, sateisena ja  tuulisena mahdottoman murheellisena torstai-iltana Kisu Korsi Boutique oli täynnä valoa ja glamouria. Olin saanut kutsun Kisun järjestämään tapahtumaan missä hän myi näytös- ja kuvausasuja. Ihailen Kisua aivan suunnattoman paljon. Hän on todellinen taiteilija joka suunnittelee ja valmistaa upeita asuita jotka sopivat kantajalleen täydellisesti.

IMG_6648 IMG_6670

IMG_6660IMG_6650IMG_6663IMG_6672IMG_6673IMG_6671IMG_6642IMG_6638IMG_6675IMG_6645

Häkellyttävän upeita asuja; suurella sydämellä, näkemyksellä ja ammattitaidolla tehtyjä. Olen saanut tutustua Kisuun myös kuvausten myötä. Tässä muutama yhdessä kuvaamamme kuva. Jään jännityksellä odottamaan seuraavia kuvauksia. Ja sitä ennen voin aina ja jokaisena päivänä leikkiä todellista prinsessaa, sillä Kisun Boutiquesta tarttui mukaani ihana asu. Viimeisessä kuvassa siitä näkyy pieni osa… Voi mikä ihanuus! Lauantai-iloa teille kaikille!

Kisu_2012_-212_vers2 Kisu_2012_-334 Kisu_2012_-507IMG_6666

Pin It

Kiireellisen kiireettömyyden keskellä

1 lomamatka, 2 flunssaa, 3 syntynyttä vauvaa rakkaille ystäville, 1 päätös kissan ottamisesta, 30 aamua jolloin olen herännyt klo 6 tai aiemmin, nipullinen toteutuneita haaveita, suurempi nipullinen odottavia tai romahtaneita haaveita, 18 ravintolaruokailua, muutama tuhat valokuvaa, 4 lasia cavaa syntymäpäivänä kattoterassilla (rakkaan puolison tarjoilemana), 3 laatikollista kirpparitavaraa myytynä, 7 sadepäivää (jos pysyin laskuissa oikeassa), aurinkoisia päiviä onneksi enemmän jne jne. 0 kirjoitusta blogiin. 0 kirjoitusta blogiin… Ei yhtään. Nolla! Mitä se on mahdollista? Ei sillä etteikö olisi paljon kirjoitettavaa ja ideoita vieläkin enemmän. Mutta, mutta ihaillen luen ja katselen blogeja joita päivitetään jatkuvasti. Itsekin tahtosin olla selalinen; mutten ole. Ajattelin kirjoittaa lomalla blogiin joka päivä kaksi kertaa tai ainakin kerran. Yritykseksi jäi; talossa luvattu netti toimi lähikaupan pihalla, lapsella oli äiti-äiti-äiti-kausi joka johti siihen, että jokaisena aamuna heräsimme klo 5, että ehdimme olla kaksistaan riittävän kauan ennen muiden heräämistä (toki tehokkaana blogi-mamana olisin voinut raahata lapsen ja itseni lähikaupalle 5.05 ja antaa lapselle iPadin ja itselleni luvan uppoutua blogiini, mutten antanut vaan sen sijaan keittelin aamupuuroa, pelasin Pipsa Possu-korttia, Angry Birds-korttia, leikin autoilla, askartelin apinalle sänkyä ja vaikka mitä. Iltaisin olin niin väsynyt, että jaksanut taaskaan raahautua sinne lähikaupalle. Mukavuudenhaluinen! Tai laiska. Kaikesta huolimatta en missään nimessä ole unohtanut teitä. Enkä luvattua arvontaa. Olen vain luvannut olla itselleni armollinen; teen ne sitten, kun ehdin. Sitten, kun ehdin ja jaksan tehdä ne hyvällä mielellä ja ilman hirmuista kiirettä. Kiireettömiä syyspäiviä teille kaikille.
IMG_5949

IMG_5579

IMG_5590

IMG_5574

kiitos_kumarrus

Pin It