Tyttöjen välisestä ystävyydestä – voiko se kestää koko elämän?

Muistatko vielä miten ja missä tapasit lapsuutesi parhaimman ystävän? Oliko ilmassa heti jotain erityistä? Vai kuluiko aikaa ennen kuin hitsaannuitte yhteen? Entä nyt aikuisena; muistatko miten oletkaan tavannut parhaimmat ystäväsi? Rakkain ja läheisin ystäväni lapsuudesta kulkee edelleen vierelläni; vaikka elämmekin hyvin erilaista elämää niin ystävyys on säilynyt. Töiden kautta elämääni on myös liittynyt iso määrä ystäviä. Monia erityisen rakkaita ystäviä on elämääni tullut lasten myötä. Se on ollut sellainen ihmeellisen ihana extra bonus josta en ennen lapsia osannut unelmoidakaan.

Omien kokemusteni lisäksi saan läheltä elää ja ihastella 2-vuotiaan tytön ystävyyssuhteita ja sitä kuinka valtavan tärkeitä ne ovat jo nyt! Toki meidän pojillakin on aina ollut hyviä ja rakkaita ystäviä. Mutta kyllä nyt joudun myöntämään, että siinä tyttöjen välisessä ystävyydessä on jotain syvää ja erityistä.

 

Meillä oli Helmin kanssa iso ilo saada tällä viikolla vieraaksi sisätelttaretkelle rakas ystäväni ja hänen super suloinen tyttönsä. Tytöt ovat aiemmin tavanneet vain muutamia kertoja, mutta nyt se oli heti menoa. Todellista ystävyyttä. Leikit kruunasivat iki-ihanat Cailapin Muumi-tuotteet jotka olin saanut Cailapista testaukseen.

Kaksi vahvaa, tarmokasta, tehokasta, määrätietoista, omatoimista, taitavaa ja iloista tyttöä.

 

Heti salaisuuksia, supsutteluja, hassutteluja ja lauluja.

Vähän herkkuja. Uudet hiuspinnit paikoilleen. Varmistus, että kummalla on nyt myyt ja kummalla niiskuneidit ja taas leikit jatkuivat.

Meillä neljällä oli todella mukava retki. Meillä aikuisilla on takana jo 10-vuoden ystävyys. Tämä ystävyys on tarjonnut ja antanut paljon; olen saanut mahdottoman määrän tukea, kannustusta, apua ja vaikka mitä!

Ystävät ovat kyllä ihan parasta!

Ja voi, että niin olivat myös Cailapin tuotteet. On aivan pakko laittaa tähän loppuun vielä muutama kuva myös niistä.

Näiden korujen kanssa vapuista ja muista kevään juhlista tulee varmasti  hohdokkaan loistokkaita.

Iloa ja ystävyyttä päiviinne!

Pin It

Miten ajan saisi riittämään kaikkeen?

Aina hetkittäin vaivun lähes epätoivoon siitä, että miten ajan saisi riittämään kaikkeen.

-Perheeseen. No se lienee kaikille selvyys, että kolme lasta ja kissa on aikamoinen hulinapaketti jo itsessään. Mutta, kun siihen lisätään vielä muutama muu asia niin hetkittäin yhtälö tuntuu vaikeasti hallittavalta.

-Työhön. Rakastan valokuvajaana olemista aivan mahdottoman paljon. Olen yhä edelleen yhtä innostunut, toisinaan jopa innostuneempi kuin opiskelujen lopussa olinkaan. Mutta siinäkin on oma iso muttansa. Tänä päivänä todella moni on valokuvaaja, tai haluaa olla, tai on ollut tms. Kilpailu on suorastaan raakaa. Pitäisi olla aikaa rakentaa Instaan omantyylistä sivua. Päivittää blogia. Näkyä siellä ja täällä.

-Omaan itseensä. Näin se vaan menee, ainakin tässä elämäntilanteessa, että vasta nyt tulee omat tarpeet. Onnellisuuteni rakentuu pitkälti noista kahdesta aiemmasta joten onhan niihinkin panostaminen panostamista omaan itseensä. Mitä on oma aika ja tarvitsenko sitä johonkin? Ehkä joskus. Onneksi harvoin.

-Ystäviin. Harmillista kyllä vaikken niin todellakaan haluaisikaan niin ystävyydet ovat nyt jääneet vähän hännille tässä kaikessa tohinassa.  Ja juuri ystävien näkemistä, jutustelua, hymyjä ja vakavia keskusteluja taidankin kaivata kaikkein eniten.

Monesti vastailen ihmisten kyselyihin, että miten ennätän tehdä kaikkea. No olen suht rivakasti toimiva. Pärjään mainiosti (onneksi) lyhyilläkin yöunilla. Lasten kanssa olen tottunut heräämään aina aamuisin aikaisin ja aamutuntien aikana monesti tunnen olevani tehokas. Mutta en voi sanoa, että aina vuorokauden tuntien riittäminen olisi helppoa.

Miten te muut saatte ajan riittämään? Mistä olette joutuneet tinkimään?

Meillä lapset saa ja joutuu osallistumaan kaikkeen.  Jos aion ottaa pelkistetyn kuvan sunnuntaibrunssista Instaan niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä siellä taustalla pomppii yksi tai useampi lapsi vaatien päästä mukaan.

Tiedän, että toukokuusta tulee vuoden kiireisin kuukausi. On paljon töitä tiedossa, jokaisella lapsella on päättäjäisiä, kevätjuhlia, opettajien muistamisia, kevätretkiä. Tänä vuonna olen ajatellut selvitä niistäkin voittajana. Syksyllä meillä onkin sitten jo kaksi koululaista.

Ja hei huomaatteko, kun riittävästi yrittää niin loppujen lopuksi voi saada sen kuvan ilman lapsiakin.

Niin ja olen päättänyt tänä vuonna panostaa myös Instagramiin. Kuvat ovat kuitenkin se suuri rakkauteni. Löydyn sieltä nimellä _jennin_ Tulethan seuraamaan?

Iloista viikkoa kaikille

 

Pin It

Olen limu- ja karkkiholisti – miten päästä irti niistä?

Syvät pahoitteluni liian pitkästä blogi-hiljaisuudesta. Muutaman viikon flunssakierre on verottanut osansa iltaistumiselta tietokoneella ja räkäisessä päässä kaikki ajatukset eivät muutenkaan ole olleet kirkkaimpia. Mutta nyt mennään taas vauhdilla eteenpäin.

Sairastuminen vaikkakin vain flunssaan herättää aina itsessäni kysymyksiä. Etenkin jos paraneminen ei tapahdu heti seuraavana päivänä. Näiden parin viikon aikana olen todella miettinyt mitä voisin muuttaa omassa elämässäni, että pysyisin jatkossakin terveenä ja voisin hyvin.

Tätä seuraavaa lausetta ja ajatusta saa aivan vapaasti nauraa, mutta itselläni se on aivan totista totta; mun on jollain tavalla saatava itseni vieroittumaan niin limusta kuin suklaasta. Jokunen aika sitten kysyin jo ystävältäni (joka osittain painii samojen ongelmien kanssa), että onkohan limu- ja karkkiholisteille jo olemassa jokin oma vieroituksensa. Sellaista tarvitsisin todella.

Kaikki alkoi tästä. Kylmästä cokista. 90-luvulla maaseutupitäjän uuteen urheiluhalliin tuli myös limuautomaatti.  Eikä mikään maailmassa voittanut sitä makua ja tunnetta jonka jääkylmä cokis automaatista ostettuna liikuntatunnin jälkeen antoi. Se tunne oli kuin suoraan Coca Colan mainoksesta. Siinä oli jo silloin jotain hyvin koukuttavaa. Kaverit hankkivat pussikaljoja ja itse haaveilin tästä mustasta herkusta.

Aikaa on kulunut noista päivistä hurjan paljon. Maailma on muuttunut. Itselläni se on muuttunut Cokiksesta PepsiMaxiin. Mutta tunne on edelleen sama. Riippuvuus on valtaisa. Enkä koskaan aiemmin ole juonut sitä niin paljon kuin juon sitä nyt. Juon sitä iloon, suruun, janoon, väsymykseen jne. Juon sitä salaa, etenkin lapsilta. Eikä meillä lapset juokaan limuja; he pelkäävät niitä – ettei vain jäisi niihin niin jumiin kuin äiti! Joka kerta tuon kuullessani päätän, että enää en juo. Ja taas vaan mennään kohti uusia pulloja.

Jotta juomisen nautinto on täydellinen siihen kuuluu mukaan pala suklaata, tai pötkö tai vaikka levy. Itselläni ei ole ongelmaa alkoholin kanssa; on ollut vuosia, kun en ole juonut pisaraakaan alkoholia, mutta limua olen juonut. Vain raskausajat ja imetys ovat pitäneet limuholismini aisoissa.

Tiedostan terveysriskit.

Tiedostan täysin turhan rahan kuluttamisen.

Tiedostan oman häpeilyni asian suhteen.

Ja siksi halusinkin näin julkisesti kertoa siitä kuinka koukuttavia tuotteita niin limut kuin karkitkin ovat. Tiedetäänkö edes kaikkia niiden aiheuttamia terveysongelmia vielä? Halusin kirjoittaa tästä myös siksi, että olen päättänyt päästä näistä kahdesta ”vihollisesta” eroon.  Viime viikolla päätin, että alan juomaan kahvia. Pääsisin paljon helpommalla, kun aina asiakkaidenkin tykönä voisin sanoa Kyllä kiitos kahville.

Ensimmäinen kulaus kuumotti kurkkua, karvasteli kielellä. Lisäsin maitoa; mutta siitäkin huolimatta toinen kulaus oli ensimmäistäkin kauheampi.  Huuhtelin kammottavan kokemuksen kurkusta alas milläpä muulla kuin PepsiMaxilla. Ei tullut kahvinjuojaa, ei.

Jotain erityistä pitäisi nyt keksiä näiden kahden tilalle. Mitä se voisi olla? Olenko ainoa joka painii tämän ongelman kanssa?

Tämän jutun ensimmäinen kuva oli lähes puoliksi haukattu omenanviipale.  Olen elämässäni suunnilleen tuossa kohdassa, en vielä puolessa välissä, mutta sinne kovaa vauhtia menossa. Elämä on aina välillä ollut kuin turhan hapokas omena, mutta enemmän kuitenkin kuin se herkullinen suklaaraita. Haluan löytää ratkaisun tähän ongelmaani, että omenanlohkoni toinen puolisko on vielä ensimmäistäkin parempi.

Aurinkoa päiviinne!

 

Pin It