Pikkuruisen potilaan piristykseksi pöytäliinateltta

Tässä sitä vihdoin ollaan hiihtolomaviikon sunnuntaissa. Onneksi pääsimme sinne Muumilaaksoon vierailemaan, mutta muuten viikkomme onkin hurahtanut sairastelujen merkeissä. Torstaista asti potilaspaikkaa on varannut Neiti Helmi. Tänään vihdoinkin parantumisen merkkejä on ollut  näkyvissä ja sen kunniaksi tein valmiiksi pitkään ja hartaasti odotetun pöytäliinateltan. Idean tähän olen saanut äidiltäni joka on kertonut, että hänellä oli lapsuudessaan pöytäliinasta tehty teltta.

IMG_9954-2IMG_9928-2IMG_9943-2IMG_9938-2IMG_9933-2IMG_9975-2

Taitava ompelija olisi tehnyt tämän varmasti suitsait, mutta itselläni meni melkoisesti aikaa pohdiskeluun, suunnitteluun ja epämääräiseen väsäilyyn. Tässä kohdassa lienee parasta kertoa lisää ompelutaidoista, jotka ovat melko surkeat ja ovat aina olleet. Yläasteella olin innostunut käsitöistä, mutta ehdottamani ideat olivat käsityöopettajan mielestä liian moderneja tai outoja ja hän palautti haaveiluni aina takaisin maan pinnalle. Ja niin vain tein perus villasukat ja neulepaidat ja muut. Yritin silti, yritin oikein kovin, sillä halusin olla hyvä. Kuinka tyytyväinen olinkaan, kun todistuksessa koreili loistava numero käsitöistä. Hetken jo ajattelin olevani hyvä, kunnes kuulin äidiltäni joka puolestaan oli kuullut opettajaltani, että numeroni oli hyvä siksi, että olin yrittänyt niin paljon. Ei suinkaan siksi, että olisin ollut hyvä. Arvatkaa vaan olinko raivoissani. Vaikka tottahan se olikin.

Lasten synnyttyä ne vähäisetkin ompelutaidot ovat olleet kuitenkin hyvään tarpeeseen. Vaikka itse sanonkin niin tästä teltasta tuli kiva. Olen nimittäin niin lopen kyllästynyt niihin kaupasta ostettuihin teematelttoihin joiden kangas ei mm hengitä. Kuinka monta kertaa hikeä pyyhkien olenkaan sellaisessa teltassa lasten kanssa istuskellut. Mutta nyt meillä on pöytäliinateltta keittiön pöytään. Helpottaa kummasti omia keittiöpuuhia, kun lapsillakin on mukavaa puuhailua keittiössä.

IMG_9963-2IMG_9946-2IMG_9958-2IMG_9974-2

Ja ihan pöytäliinaltahan se toisesta suunnasta näyttää jos haluaa kääntää rauhallisemman suunnan itseensä päin. Telttailun voimin ponnistamme kohti uutta ja toivottavasti terveempää viikkoa kohden. Hyvää viikkoa myös teille kaikille muille!

 

 

Pin It

Talviretki Muumilaaksoon

Eiliset hiihtolomatunnelmat eivät tosiaankaan olleet niin onnellisen tyytyväiset, mutta tänään otettiin uusi alku hiihtolomailuun. Laskettelijat suuntasivat rinteille ja kolmen tehokkaan kopla suuntasi reippaat askeleensa kohti Muumimaailman Taikatalvea. Muumien heräämistä on meillä odotettu jo viikkoja. Tänään vihdoinkin koitti onnenpäivämme ja Muumilaakso kutsui leikkimään ja touhuamaan. Onneksi sääkin suosi; iltapäivällä jopa aurinko säteillään hemmotteli meitä ja Muumeja.

IMG_9699IMG_9706IMG_9704IMG_9709IMG_9701

Mikä voisikaan olla parempi aloitus päivälle, kuin se, että lähes kaikki hahmot olivat ottamassa vieraita avosylin vastaan. Päivän tärkein asia. Tietenkin!!

IMG_9769IMG_9737IMG_9751-2IMG_9740IMG_9764

Puuhaakin oli jos jonkinlaista; pulkkamäki oli selkeästi suosikki ja jos ei itse uskaltanut hurjastelemaan niin mäenlaskukilpailua katsomalla pääsi hyvin mukaan tunnelmaan. Suksia ja lumikenkiä pääsi kokeilemaan jopa Haisulin kanssa samassa hiihtokoulussa. Tapahtumateltassa esitettiin näytelmää jne.

IMG_9787IMG_9838IMG_9827IMG_9823IMG_9814

Taikatalvi on mitä mainioin lapsiperhetapahtuma. Tapahtuma on keskitetty selkeästi tietylle alueelle Muumitalon ympäristöön. Muumimaailma on avoinna ainoastaan tämän viikon ajan jonka jälkeen Muumien talviunet jatkuvat. Kannattaa ehdottomasti lähteä viettämään talvinen retkipäivä Muumilaaksoon.

IMG_9850IMG_9870IMG_9889IMG_9856IMG_9881IMG_9910IMG_9908IMG_9900

Päivä oli antoisa ja kotiin suuntasi tyytyväinen, mutta väsynyt kolmikko. Aarren kanssa suunnittelimme jo kesäistä käyntiä Muumien luokse. Tässä lopuksi vielä muutama kurkistus Muumitalon ja Hemulin kodin uusittuihin sisustuksiin; olipa kerrassaan upeat, uudet sisustukset!

IMG_9806IMG_9792IMG_9796IMG_9797IMG_9802IMG_9836IMG_9833IMG_9835IMG_9812

 

 

 

Pin It

Hiihtolomalla neljän seinän sisällä neljästään, huh-huh mikä idea!!

Hiihtolomaviikko on niitä viikkoja talvessa joita varmasti odotetaan eniten. Pitäisi kerätä voimia kevääseen, tehdä jotain erityisen mukavaa, matkustaa jonnekin lämpimään tai ainakin pohjoiseen laskettelemaan. Entä jos teet jo syksyllä päätöksen, että tämä hiihtoloma ollaan kotona, mutta jo ensimmäisenä lomapäivänä kadut sitä karvaasti. Noh meillä kävi näin. Ollaan kaksi päivää tylsistytty, riidelty, kiljuttu, mökötetty, pojat ovat pelanneet ihan liikaa tai katsoneet youtubesta videoita(muuten kuka oikeasti jaksaa katsoa videoita missä joku toinen pelaa ja höpisee unettavasti??!!). Ollaan pyöritty neljästään (allekirjoittanut ja lapset) uupumukseen asti kotosalla. Tilannetta ei ainakaan auta se, että 9-vuotiaan ja 1-vuotiaat taidot ja halut ovat ääripäitä ja 5-vuotias uhmailee siinä välissä. Nyt oikeasti alan ymmärtämään miksi osa perheistä toivoo lapsia ihan peräkkäin. Ja miksi erittäin monet matkustavat jonnekin juurikin hiihtolomalla. Kun olin viidennen kerran tänään kuullut kuinka mahdottoman tylsä ja epäreilu äiti olen ja kun 1-vuotias heräsi kesken päiväunien kiukuttelemaan päätin, että ei perskule nyt taloon tulee jöö justiinsa nyt. Oli vaan pakko pistää päätös sille kurjalle fiilikselle. On yksi asia joka kiinnostaa kaikkia kolmea (ja jopa vieraana ollutta naapurinlasta) eli leipominen. Me leivottiin pullaa! Ja koristeltiin vaahtokarkkeja. Juteltiin sovussa ja suunniteltiin tulevia päiviä. Oli mukava tunnelma. Toivon, että kaikkien kiljumisten ja riitojen sijaan lasten mieliin painui tuo hetki. Huomenna edetään uusien suunnitelmien mukaan. Mutta niistä sitten huomenna lisää. Parasta mahdollista viikkoa teille jokaiselle.

IMG_9694IMG_9682IMG_9654IMG_9671IMG_9692IMG_9670-2

 

IMG_9637

IMG_9629

 

 

Pin It