Jennin

Nyt kun koululaisten kesälomat pyörivät  jo täysillä ja päiväkotilaistenkin lomatkin ovat monissa perheissä pian alkamassa nousee ilmoille myös huolestuneita kysymyksiä siitä kuin eriarvoiseen asemaan kesäloma monet perheet saattavat. Kun toinen perhe voi koko kesän lomailla ja reissata voi jollekin toiselle päivän Linnanmäki-retki olla jo liian arvokas. Monen mielestä meidänkin perhe matkustaa paljon – totta varmasti sekin. Se on ollut meidän aikuisten yhteinen unelma saada jatkaa perheenäkin matkailua vaikka se usein tarkoittaakin sitä, että sitten jostain muusta on tingittävä. Mutta toisaalta vaikka matkatkin ovat lapsistakin varmasti kivoja ja hienoja kokemuksia niin monesti tuntuu siltä, että lapsille suurimmat seikkailut löytyvät aivan läheltä. Omalta pihalta, läheisestä puistosta, rannalta tms

Meillä lapsista oli aivan hurja hieno kesäpäivä viime sunnuntaina. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Eikä meillä ollut mitään aikatauluja tai suunnitelmia koko päivänä. Lapset istuttivat kesäkukkia, kastelivat tomaatintaimia, kisailivat kenellä oli isoin mansikka jne

Kaiken kruunasi se, että ulos laitettiin ”kylpylä”. Uusi iso amme on sen kokoinen, että siinä oli super kiva polskia.  Itse puolestani olin onnellinen, kun näin sen vaivan, että otin kameran ulos ja kuvasin tätä riemua. Liian usein tulee vain näpsittyä kännykällä. Mutta kyllä se niin vaan on, että oikealla kameralla tulee kyllä aina ne parhaat otokset.

Mukavaa kesäkuista viikkoa teille kaikille

 

 

Vappu-terveiset Kreetalla.

Tuntuu ihan oudolta olla kaksistaan matkalla. Välillä on melkein jopa turhan hiljaista ja rauhallista. Tuntuu niin hassulta, kun kukaan ei kysy äiti sitä, äiti tätä jne.

Ollaan täällä lähinnä nautittu siitä, että saa olla rauhassa toisen kanssa. Kuunnella lauseet loppuu. Syödä nousematta kesken ruokailun ruokapöydästä. Samalla ollaan juhlistettu Jeren synttäreitä. Ja ennen kaikkea kerätty voimia tulevaan kesään. Viimeiset pari-kolme lasten kesälomakautta ovat olleet  melkoista hulinaa. 2,5 kuukauden loma koulusta on varmasti lapsille mukava juttu, mutta kieltämättä aikamoinen stressi meille monelle aikuiselle.  Mutta tänään ei murehduta sitäkään vaan kerätään voimaa auringosta. Lämpöä on n 30 astetta ja uima-alas kutsuu. Mukavaa vapunpäivää teille kaikille!

 

 

Elämässä kahdeksan vuotta on tavallaan tosi pitkä aika, mutta toisaalta taas kuin hetken hengähdys. Lyhyt ohikiitävä väläys. Kuitenkin siinä ajassa ehtii tapahtua monia suuria asioita; pienistä puhumattakaan.

Aarre on tänään 8-vuotta.

Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisimme tuoneet hänet sairaalasta kotiin, toisaalta tuntuu, että hän olisi ollut kanssamme aina.

Kahdeksan jo. Keskimmäinen lapsi. Aurinkolapsi. Kaikkien kaveri. Valo ja ilo.

Ja silti olen eniten murehtinut juuri Aarrea. Surrut. Tuntenut syyllisyyttäkin. Sillä Aarren odotusaika ja ensimmäinen vuosi oli vain niin vaikeaa aikaa. Meidän parisuhde natisi liitoksissaan. Raskausaikana pahoinvointi jatkui synnytykseen asti. Kipuilin elämää. Yritin osata olla väsyneenäkin hyvä äiti yhdelle lapselle ja valmistaa häntä parhaani mukaan pikkuveljen syntymään. Yritin esittää vahvaa. Selviytyjää; vaikka olinkin rikki, poikki ja hajalla.

Ensimmäisen vuoden ajan nukuin Aarren kanssa aina, kun se oli mahdollista. Ajattelin, että läheisyyttä ainakin tulisi yllinkyllin. Onneksi myös veljesrakkaus syttyi heti. Isoveli sai odottamansa pikkuveljen.

Monien murheiden keskellä olin kuitenkin myös hyvin onnellinen. Ja jälkikäteen olen eniten kaivannut juuri niitä hetkiä, kun pojat olivat pieniä.

Ja me aikuisetkin päätimme selvitä ja selvittää välimme. Olla luovuttamatta. Pysyä perheenä. Rakastaa!

Tänään 8-vuotta myöhemmin näen vierelläni ihanan, reippaan ja suloisen pojan. Tiedän, että hän on oikeasti vahva, sopivasti herkkä ja sellainen joka selviää ihan mistä vain.

Onnea rakas hurmuri!!

p.s. Iso kiitos teille kaikille jotka kommentoitte, lähetitte viestejä tai tulitte juttelemaan edelliseen blogi-juttuuni liittyen. Aihe selkeästi kosketti monia!