Kuinka läheltä lapsen onni usein löytyykään

Nyt kun koululaisten kesälomat pyörivät  jo täysillä ja päiväkotilaistenkin lomatkin ovat monissa perheissä pian alkamassa nousee ilmoille myös huolestuneita kysymyksiä siitä kuin eriarvoiseen asemaan kesäloma monet perheet saattavat. Kun toinen perhe voi koko kesän lomailla ja reissata voi jollekin toiselle päivän Linnanmäki-retki olla jo liian arvokas. Monen mielestä meidänkin perhe matkustaa paljon – totta varmasti sekin. Se on ollut meidän aikuisten yhteinen unelma saada jatkaa perheenäkin matkailua vaikka se usein tarkoittaakin sitä, että sitten jostain muusta on tingittävä. Mutta toisaalta vaikka matkatkin ovat lapsistakin varmasti kivoja ja hienoja kokemuksia niin monesti tuntuu siltä, että lapsille suurimmat seikkailut löytyvät aivan läheltä. Omalta pihalta, läheisestä puistosta, rannalta tms

Meillä lapsista oli aivan hurja hieno kesäpäivä viime sunnuntaina. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Eikä meillä ollut mitään aikatauluja tai suunnitelmia koko päivänä. Lapset istuttivat kesäkukkia, kastelivat tomaatintaimia, kisailivat kenellä oli isoin mansikka jne

Kaiken kruunasi se, että ulos laitettiin ”kylpylä”. Uusi iso amme on sen kokoinen, että siinä oli super kiva polskia.  Itse puolestani olin onnellinen, kun näin sen vaivan, että otin kameran ulos ja kuvasin tätä riemua. Liian usein tulee vain näpsittyä kännykällä. Mutta kyllä se niin vaan on, että oikealla kameralla tulee kyllä aina ne parhaat otokset.

Mukavaa kesäkuista viikkoa teille kaikille

 

 

Pin It

2 vastausta artikkeliin “Kuinka läheltä lapsen onni usein löytyykään”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *