Nyt vihertää niin sisällä kuin ulkona ja ennen kaikkea mielessä

Tämä kevät on ollut itselleni melkoinen vihreyden kevät. Monellakin tapaa.  Vihreä väri on tullut osaksi sisustustamme. Vihreät kasvit ja yrtit ovat hehkuneet kotonamme vaikka ulkona olikin pitkään harmaata. Nyt onneksi hehkuu ulkonakin. Lisäksi tämä kevät on ollut jotenkin kuin uusi alku; työrintamalla on tapahtunut vaikka kuinka paljon upeita asioita. Vaikka olenkin tehnyt pitkään suht samaa työtä niin tänä keväänä olen tehnyt sitä suuremmalla riemulla kuin koskaan.  Jotenkin jännittävän, kutkuttavan ja  haastavan  hyvä yhdistelmä – kevään vihreissä sävyissä; tietenkin!

Keittiöönkin kaipasin vihreyttä ja raikkautta. Yrteille omaa paikkaa. Parahin puolisoni nikkaroi meille yrttihyllyn joka laitettiin roikkumaan keittiön ruokapöydän päälle.

 

Onko teillä muilla tämä viherhullutus karannut käsistä? Monella taitaa olla puutarhaa tai suurempaa pihaa jossa sitä voi toteuttaa. Meillä kaupungissa piha on pikkuruinen ja kesämökin maasto sellaista ettei siellä kasva mikään. Mutta onneksi sisätiloja voi vihertää. Onnekasta alkavaa viikkoa teille kaikille!

 

Pin It

Yksi vastaus artikkeliin “Nyt vihertää niin sisällä kuin ulkona ja ennen kaikkea mielessä”

  1. Eikä, miten hieno!

    Olen tässä tuskastellut, kun en puolisen vuotta sitten muuttaessa tullut yhtään ajatelleeksi, miten uudessa kodissa on tilaa kasveille – ja juuri nimenomaan yrteille. Nyt on keittiönpöydällä pari erilaista basilikaa, mutta muuta ei sitten oikein mahdukaan niin, että olosuhteet olisivat kasvulle ja yrtin hyvinvoinnille optimaaliset. Täytyykin harkita jotakin tällaista ratkaisua!

Kommentit on suljettu.