Kotikaupungin parhaat – Retkeilypaikkojen aatelia; Ruissalon Saaronniemi

Aika harvoin loppujen lopuksi sitä tulee kenellekään hehkuttaneeksi kuinka rakas oma kotikaupunki oikein onkaan. Kuinka ihanalta kirkuvat lokit kuulostavat aamutuimaan Aurajokirannassa tai kuinka uskomattoman uljaana Tuomiokirkko seisoo omalla paikallaan. Lista on loputtoman pitkä. Jostain suosikkien esittely on kuitenkin aloitettava ja päädyin, omaan kestosuosikkiini piknikretkipaikan suhteen; Ruissalon Saaronniemeen. Lauantaina sadekuuroja uhmaten suuntasimme kohti Ruissaloa. Jos sää olisi ollut toisenlainen olisimme pyöräilleet sinne, mutta nyt tuuli ja uhkaava sade  pakottivat meidät käyttämään autoa.

Toisinaan tuntuu hankalalta löytää mukavaa yhteistä tekemistä koko perheelle, etenkin, kun lapsien ikähaarukka on niin suuri. Mutta retkeily on yksi niistä tekemisistä joihin kaikki innolla osallistuvat.

Kallioita, hiekkarantaa, meri, mäntyjä ja vaikka mitä. Raakkuvia lokkeja jotka etsivät itselleen makupaloja. Urheita uimareita ja kasapäin kanssaretkeilijöitä sellainen paikka Saaronniemi itselleni on. Siihen liittyy vahvoja muistoja kuten yo-juhlapäivää edeltävästä illasta jolloin kävimme ystävien kanssa grillaamassa. Maailma oli ihan avoin kaikelle. Ja jotenkin aina tuolla käydessäni tuo samainen vahva tunnelataus valtaa mieleni.

Kotoa lähdettäessä puolisoni näytti hyvinkin epäileväiseltä, kun kiskoin Helmille kurahousuja jalkaan, mutta toden totta ne olivat tarpeeseen sillä mikä voisikaan olla houkuttelevampaa kuin pitkän talvikauden jälkeen päästä vesileikkeihin.

Tällä retkellä eväinä oli varsinainen perussetti, mutta talven jälkeen ensimmäisen kerran grillattuna jopa makkara maistui kaikille.

Tuossa maisemassa on kaikki se lumoavuus, vaikka sää olisi kuinka harmaa tahansa on näkymä aina yhtä ihana.

Ai niin ja olihan itselläni myös uutisia eli tästä päivästä alkaen olen osa turkulaista Varpublogi-yhteisöä. Suurin tavoitteemme on kertoa, muiden juttujen ohella, blogeissamme kaikesta siitä hienosta ja ainutlaatuisesta mitä Turussa ja sen lähikunnissa on tarjolla.  Kannattaa ehdottomasti tutustua myös muihin Varpublogien  blogeihin.

Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille. Toivottavasti olette kaikki selvinneet vapun juhlinnasta hyvillä mielin.

Pin It