Olen limu- ja karkkiholisti – miten päästä irti niistä?

Syvät pahoitteluni liian pitkästä blogi-hiljaisuudesta. Muutaman viikon flunssakierre on verottanut osansa iltaistumiselta tietokoneella ja räkäisessä päässä kaikki ajatukset eivät muutenkaan ole olleet kirkkaimpia. Mutta nyt mennään taas vauhdilla eteenpäin.

Sairastuminen vaikkakin vain flunssaan herättää aina itsessäni kysymyksiä. Etenkin jos paraneminen ei tapahdu heti seuraavana päivänä. Näiden parin viikon aikana olen todella miettinyt mitä voisin muuttaa omassa elämässäni, että pysyisin jatkossakin terveenä ja voisin hyvin.

Tätä seuraavaa lausetta ja ajatusta saa aivan vapaasti nauraa, mutta itselläni se on aivan totista totta; mun on jollain tavalla saatava itseni vieroittumaan niin limusta kuin suklaasta. Jokunen aika sitten kysyin jo ystävältäni (joka osittain painii samojen ongelmien kanssa), että onkohan limu- ja karkkiholisteille jo olemassa jokin oma vieroituksensa. Sellaista tarvitsisin todella.

Kaikki alkoi tästä. Kylmästä cokista. 90-luvulla maaseutupitäjän uuteen urheiluhalliin tuli myös limuautomaatti.  Eikä mikään maailmassa voittanut sitä makua ja tunnetta jonka jääkylmä cokis automaatista ostettuna liikuntatunnin jälkeen antoi. Se tunne oli kuin suoraan Coca Colan mainoksesta. Siinä oli jo silloin jotain hyvin koukuttavaa. Kaverit hankkivat pussikaljoja ja itse haaveilin tästä mustasta herkusta.

Aikaa on kulunut noista päivistä hurjan paljon. Maailma on muuttunut. Itselläni se on muuttunut Cokiksesta PepsiMaxiin. Mutta tunne on edelleen sama. Riippuvuus on valtaisa. Enkä koskaan aiemmin ole juonut sitä niin paljon kuin juon sitä nyt. Juon sitä iloon, suruun, janoon, väsymykseen jne. Juon sitä salaa, etenkin lapsilta. Eikä meillä lapset juokaan limuja; he pelkäävät niitä – ettei vain jäisi niihin niin jumiin kuin äiti! Joka kerta tuon kuullessani päätän, että enää en juo. Ja taas vaan mennään kohti uusia pulloja.

Jotta juomisen nautinto on täydellinen siihen kuuluu mukaan pala suklaata, tai pötkö tai vaikka levy. Itselläni ei ole ongelmaa alkoholin kanssa; on ollut vuosia, kun en ole juonut pisaraakaan alkoholia, mutta limua olen juonut. Vain raskausajat ja imetys ovat pitäneet limuholismini aisoissa.

Tiedostan terveysriskit.

Tiedostan täysin turhan rahan kuluttamisen.

Tiedostan oman häpeilyni asian suhteen.

Ja siksi halusinkin näin julkisesti kertoa siitä kuinka koukuttavia tuotteita niin limut kuin karkitkin ovat. Tiedetäänkö edes kaikkia niiden aiheuttamia terveysongelmia vielä? Halusin kirjoittaa tästä myös siksi, että olen päättänyt päästä näistä kahdesta ”vihollisesta” eroon.  Viime viikolla päätin, että alan juomaan kahvia. Pääsisin paljon helpommalla, kun aina asiakkaidenkin tykönä voisin sanoa Kyllä kiitos kahville.

Ensimmäinen kulaus kuumotti kurkkua, karvasteli kielellä. Lisäsin maitoa; mutta siitäkin huolimatta toinen kulaus oli ensimmäistäkin kauheampi.  Huuhtelin kammottavan kokemuksen kurkusta alas milläpä muulla kuin PepsiMaxilla. Ei tullut kahvinjuojaa, ei.

Jotain erityistä pitäisi nyt keksiä näiden kahden tilalle. Mitä se voisi olla? Olenko ainoa joka painii tämän ongelman kanssa?

Tämän jutun ensimmäinen kuva oli lähes puoliksi haukattu omenanviipale.  Olen elämässäni suunnilleen tuossa kohdassa, en vielä puolessa välissä, mutta sinne kovaa vauhtia menossa. Elämä on aina välillä ollut kuin turhan hapokas omena, mutta enemmän kuitenkin kuin se herkullinen suklaaraita. Haluan löytää ratkaisun tähän ongelmaani, että omenanlohkoni toinen puolisko on vielä ensimmäistäkin parempi.

Aurinkoa päiviinne!

 

Pin It