Kun Runebergistä tulikin kampanisu

Tämä Runeberg ei nyt jostain syystä ole nähtävästi meidän perheen juttu – ainakaan leivosten muodossa (toki siis muuten olemme osallistuneet kuten hoilottamalla ehkä rasittavinta lastenrallatusta ”Ruuneperi, peri, runoja keri, keri jne jne” niin, että naapurit näyttävät kulkevan korvatulppien kanssa yötäpäivää. Sen verran pahasta korvamadosta on kysymys) Mutta ei siis tehty torttuja tänäkään vuonna, kun ei kaupassa ollut mantelijauhetta eikä vadelmahilloa. Sen sijaan kansallisrunoilijan syntymäpäivän kunniaksi jatkan Suomi 100-sarjan matkailuosuutta ja siinä olisimme kohdassa Kuusamon kansallisherkut. Poronkäristystä ei syöty, sillä pelkkä maininta porosta ja syömisestä sai lapset suorastaan hysteerisiksi. Ohrarieskaa tein Kuusamon matkalla. Oikein leivinuunissa. Uunia lämmitettiin pitkään ja hartaudella.  Ei tullut rieskaa; ei. Tuli kummallinen kikkare-näkkäri tai jotakin. Lasten mielestä maku uupui?!? (Kummallisen vaativia lapsia!) Mutta ne ihka oikeat kuusamolaiset Kampanisut onnistuivat loistavasti. Kuusamolaisten testaajien mukaan tein niistä liian ohuita ja tavoista poiketen tein niistä myös kaksikerroksisia hillolla täytettyjä ja raesokerilla kuorrutettuja versioita. Maku oli loistava. Ulkonäköä pitää hioa vielä. Makoisaa viikkoa teille kaikille. Niin ja kampanisujen resepti löytyy tuolta alta. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Kampanisut

500g voita ja 3kkp sokeria sekoitetaan vaahdoksi. Lisätään 1 prk maitorahkaa ja 4-5dl kermaa sekä n 1 kilo vehnäjauhoja joihin on sekoitettu 5 tl leivinjauhetta ja 1,5 tl soodaa. Taikina saa olla hiukan pehmeä, mutta kuitenkin sellainen jota on hyvä leipoa. Kaulitaan levyiksi ja taikinapyörällä leikataan kampanisuiksi. Kamman piikkien lukumäärän saa jokainen leipuri itse päättää. Paistetaan 250 asteessa 10-15 minuuttia.

Iso kiitos ohjeesta Aija!

Pin It