Vihaan konsolipelejä ja rakastan DIY-asioita

Mutta eihän se elämä lasten kanssa mene noin. Vaikka kuinka vihaisin konsolipelejä, kännykkäräpellyksiä tai tietokonehärvellyksiä niin tosia asia on, että meillä pojat (3 kappaletta siis sekä isä, että pojat) rakastavat niitä. Mikä tahansa laite, härveli tai sähköllä toimiva härpäke synnyttää innostusta, keskustelua ja pohdintaa. Uusista peleistä unelmoidaan. Kotiin suunnitellaan automatisointeja sinne ja tänne. Ja tähän kaikkeen on itseni ollut pakko sopeutua. Vaikka itse rakastankin kaikkea itsetehtyä; oli kyseessä askartelu, sisustuspuuhailu tai tuore leipä. Etenkin juuri hetki sitten loppunut joululoma on kirkkaasti vielä mielessäni: lahjalistoilla komeili konsolipelejä, pelivuoroja kinuttiin jo ennen aamiaista (säännöistä huolimatta, mutta kun loma!! Ja muut saa; heh). Peleistä riideltiin, ajastinta yritettiin huijata jne. Ärsyttävyyteen asti pidin silti kiinni myös omista valinnoistani; pojat tekivät itse pienet lahjat isovanhemmille, kummeille ja muille rakkaille. Valittiin kirjat joita luettiin yhdessä. Lautapelit olivat jokaisen päivän ohjelmassa kuten myös ulkoilu (tosin siitä joustettiin, kun useamman henkilön kuumekäyrä ylitti 39 astetta) Pojat saivat leipoa ja kattaa pöydät. Jotain pientä edes. Muutakin kuin pelejä ja pelaamista. Välillä epätoivoisena mietin, että olenko yksin tämän ongelman kanssa. Ja onko tämä tosiaan juurikin poikien ongelma? Miten aktivoida poikia kaikkeen muuhun. Innostuksen ei pakotuksen kautta. Miten te muut toimitte? Kun taas normaali arki jatkuu ja harrastukset pyörähtävät käyntiin niin ongelma ei ole näin iso. Mutta, kyllä se ongelma silti kieltämättä tuolla mielessäni pyörii. Miten oikeasti osaamme kasvattaa näistä kahdesta mainiosta naperosta innostuneita, aktiivisia ja reippaita?

Onni teki Papan kanssa joululomalla kynätelineet ja vihdoin tällä viikolla ne viimeisteltiin maalauksella. Ja kuinka tyytyväinen hän olikaan. Näitä onnistumisen tunteita on tavalla tai toisella osattava luoda lisää. Tämä lienee suurin tavoitteeni perheessämme tänä vuonna.

p.s. Onneksi on tuo kissa; Herra Kaneli. Voisiko parempaa ystävää olla?

Pin It