Salaperäisen laatikon salaisuus: Rooma

Täällä jouluisten tohinoiden ja joulujännittyneiden lapsien keskellä fiilistelen vielä muutaman viikon takaista matkaamme Roomaan. Matka alkoi salaperäisen laatikon&taulun muodossa jotka sain Jereltä syntymäpäivälahjaksi lokakuun lopulla. Kuukauden sinnikkäästi lähes päivittäin utelin, että minne mennään, mitä tehdään, ilman lapsiako jne?

1.12.2016 koitti matkapäivä VIHDOINKIN! Mitään infoa en ollut ennakkoon saanut. En mitään. Matkapäivän aamu ei nyt vaan ollut se kaikkein hohdokkain; itselläni kauhea flunssa ja yksi lapsi oksennustaudissa. Perussettiä siis. Mutta lentokentälle suunnattiin. Ja siellä vihdoin kuulin kohteen ja Roomaanhan me oltiin matkalla.

Rakkauden Roomaan. Me kahdestaan. Ihan kahdestaan. Syntymäpäivämatka. Ja vielä kokonaan puolison järjestämänä!

Ilon keskellä mieleeni hiipi pieni haikeus; matka olisi samalla myös erään aikakauden päätös. Nimittäin vauvakauden loppu. Meidän kohdalla ikiajoiksi. Olimme nimittäin Roomassa keväällä 2014 kahdestaan tai no niin kolmestaan, tavallaan, kun odotimme silloin Helmiä. Sen jälkeen kahdestaan emme juuri missään ole olleetkaan. Oman kokemukseni mukaan vauva/taapero-kauteen kuluu se reilut 2-vuotta. Pieni ihminen, perhe, koti on kaiken keskus. Luottamuksen, turvallisen ja rakastavan suhteen rakentamista siihen pieneen ihmeeseen. Toki siinä mukana kulkee myös parisuhde. Aikuisten rakkaussuhde. Mutta kakkavaippojen, yösyöttöjen ja muiden uuvuttavien juttujen keskellä se jää jotenkin väistämättä taka-alalle. Etenkin jos perheessä on jo useampia lapsia entuudestaan. Ja työkin sellainen mistä ei raaski olla kokonaan pois. Jokainen etsii omaa paikkaansa uuden perheenjäsenen tultua. Kahden vuoden kuluttua paikat alkavat olla selvillä. Aika on taas otollinen vaikka matkustaa kahdestaan.

Ja mitä me teimme Roomassa. Olimme kahdestaan. Istuskelimme rauhassa.  Juttelimme. Nähtävyyksissä emme käyneet. Shoppailunkin jätimme toiseen kertaan.

Suunnittelimme tulevaa ja pohdimme nykyistä hetkiä. Siinäpä se.

Kiitos matkasta Rakas! Monien mutkien kautta olemme nyt tässä. Lähempänä toisiamme kuin koskaan aikaisemmin.

Näiden tunnelmien voimalla otan parhaat äiti-taitoni esiin ja kerään kinastelevan lapsi-kolmikon kasaan ja alamme puuhastelemaan viimeisiä joululahjoja valmiiksi. Mukavaa sunnuntaita teille kaikille!

p.s. Iso, iso kiitos meidän molempien vanhemmille jotka mahdollistivat tämän matkan toteutumisen hoitamalla lapsia.

Pin It