Punaisia viinimarjoja ja kesän paras leikkipaikka

Jos puusta tippuneiden lehtien määrästä pitäisi arvella jotain niin ainakin meidän mökillä olisi sen arvion mukaan tullut jo syksy. Tuntuu haikealta päästää kesästä irti vaikka syksyä innolla odotankin. Aamulla keräsimme Helmin kanssa viimeisimpiä punaisia viinimarjoja pensaista. Niissä maistui kyllä vielä ihan kesä. Ja kun päiväksi oli lupailtu lähes helteistä ilmaa niin hyödynsin heti osan marjoista ja tein jäätelöä. Aiemminkin olen jo maininnut tästä todella helposta, mutta erittäin makoisasta kotitekoisesta jäätelöstä. Siihen tarvitaan vain 4 dl kermaa joka vatkataan joukkoon lisätään marjoja (tänään lisäsin reilun litran punaisia viinimarjoja) ja lopuksi joukkoon sekoitetaan 1 purkki kondensoitu maito. Seoksen annetaan jäätyä ainakin noin neljä tuntia. Todella helppoa ja hyvää. Tähän kannattaa satsata marjapensaiden viimeiset arteet. Toinen suuri aarteemme on tänä kesänä meidän mökillä ollut leikkimökki. Helmin kesäpäivät mökillä ovat kuluneet juurikin leikkimökissä tai sen läheisyydessä. Itselläni oli lapsuudessa ihan samoin; tosin samainen leikkimökki oli silloin meidän perheen omakotitalon pihalla. Sisällä leikkimökissä on edelleen useita isäni tekemiä rakkaita huonekaluja kuten pirttipöytä, keittiön kaapisto, tuolit jne. Todellisia aarteita ja muistoja itselleni ja toisaalta ihanaa saada jakaa ne nyt vihdoin jonkun kaltaiseni kanssa. Leikkimökki siirrettiin kesämökillemme Onnin ollessa pieni, mutta Onnia leikkimökki ei ole koskaan kiinnostanut. Aarre on siitä puolesta välistä, mutta Helmi on todellinen leikkimökkeilijä. Kuvat kertokoot loput tästä jutusta. Mahdollisimman hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!

IMG_9441-2IMG_9527FullSizeRender (2)IMG_9444IMG_9465FullSizeRender (1)IMG_9475IMG_9521IMG_9532IMG_9533IMG_9546IMG_9535IMG_9598IMG_9606IMG_9613IMG_9599IMG_9592

Pin It