Huono äiti kateuden puuskassa

IMG_3383

Mä olen varmasti maailman huonoin äiti tai ainakin jotain sinnepäin. Se ei ole vielä mitään, että olin salaa syönyt kaapista lapsen karkkipäivästä jääneet hedelmäaakkoset joita itkettiin yhtenä iltana kunnes mun oli pakko myöntää syyllisyyteni. Kuka oikeasti pihistää lapsensa karkkeja vielä niin, että jää siitä kiinni? No huono äiti = minä. Mutta loppujen lopuksi tuo oli vain pienen pieni pikkuruinen alkujohdatus tähän oikeaan aiheeseen. Olen aina vakuutellut, että en kadehdi muita. Jos joku saa vauvan, pääsee naimisiin, ostaa uuden auton, kesämökin, lentää Roomaan tai Dubaihin olen hänen puolestaan onnellinen. En muista, että olisin lapsenakaan ollut kateellista sorttia en toki saanut silloinkaan suinkaan aina kaikkea mitä olisin halunnut tai mitä joku toinen sai, mutten silti ollut kateellinen. Mutta nyt olen. Ihan järjettömän paljon. Ja vielä omalle lapselleni. Tämä kaikki alkoi viime kesänä Lontoossa. Väkijoukossa katseeni kiinnittyi nuoriin 90-luku tyylisesti pukeutuneisiin ihastuttaviin ihmisiin.  Näin heissä itseni KÄÄK 20-vuotta sitten. Näin heissä nuoruuteni. Jotenkin niin kirkkaan kirpaisevasti sen kaiken joka oli kauan sitten jo jäänyt taakse – vapauden ja unelmien rajoittamattomuuden. Rutistin yhä tiukemmalle syliini pikkuruista vauvaani, kolmatta lastani; unelmieni perhettä. Ja silti tuntui haikealta. Kun Lontoo jäi taakse hiipuivat nämä tunteetkin. Kunnes tänään arjen kiireen keskellä 9-vuotias esikoisemme meni ensimmäistä kertaa Tivoliin kavereiden kanssa yksin ilman meitä vanhempia. Tivolista palasi punaposkinen onnellinen poika takanaan yksi elämänsä hienoimmista illoista. Itsenäinen elämä vasta aluillaan, unelmat vasta tuloillaan kaikki koko elämä edessä. Ja silloin se kirpaisi oikein syvältä. Olisin itsekin halunnut riekkua illan Tivolissa, pyöriä laitteissa, hihkua ja riehua, kuluttaa kaikki rahat metrilakuihin ja turhaan rihkamaan ja sitten pyöräillä kevein mielin kotiin halaamaan äitiä. Olen kateellinen mielen keveydestä, rajoittamattomista mahdollisuuksista, itseensä uskomisesta. Mutta miten ihmeessä kaikkien näiden vuosien jälkeen tässä pääsi näin käymään? Miksi kateus nousi juuri nyt pintaan? Varmaan siksi, että vaikken sitä tahdokaan myöntää niin kärvistelen suuren ikäkriisin syövereissä ruuhkavuosien keskellä. Keski-ikäisenä, tylsänä ja tavallisena!

IMG_3398IMG_3387IMG_3408IMG_3394

Kaikesta huolimatta ja juurikin siksi hauskaa vappua!

 

Pin It