Kasvua ja kasvatusta

Tämä seuraava kysymys lienee kysymys joka on itseäni mietityttänyt eniten viime vuosina; miten aika voi kulua niin nopeasti? Miten juuri syntynyt esikoisemme voi tänä vuonna täyttää jo kymmenen? Kymmenen. 10. Kymmenen. En voi ymmärtää. Tänään oli juhlavuoden ensimmäiset 10-synttärit, seurakunnan järjestämänä. Sinne se meni; iloinen, reipas ja omatoiminen poika. Esimurrosikäinen uhmailija, mutta silti niin rakas, avulias ja auttavainen. Ennen juhlia istutimme kahdestaan meidän perheen rairuohot. IMG_0227

Jos joku niin Onni on omalta osaltaan myös varmasti kaikkein eniten kasvattanut meitä vanhempia siihen mitä ja miten olla jonkun äiti tai isä. Esikoisen asema ei ole helppo. Vanhempien ”harjoituskappale” keneltä kuitenkin isoimpana odotetaan kaikkein eniten. Suurin toiveeni on, että olisimme kuitenkin onnistuneet kasvattamaan Onnista onnellisen ja tasapainoisen.

IMG_0232IMG_0237IMG_0244

Rairuohojen istutuksen jälkeen Onni innostui avustamaan myös pääsiäisistutuksen teossa. Joten askartelimme keittiön koristeeksi pajunkissakranssilla varustetun narsissi-istutuksen.

IMG_0252IMG_0266IMG_0286IMG_0305

Onnellista sunnuntaita teille kaikille. Me lähdemme juhlistamaan seuraavaksi 3-vuotiasta ystäväämme.

 

Pin It