Jäähileitä ulkona ja sisällä – Granitan muodossa

Joillekin ei riitä se, että ulkona on jäistä, lumista ja hileistä vaan juuri silloin tehdään tarjollekin jäähileistä jälkiruokaa. Tasapainottamaan tietenkin.

IMG_7590

Meillä oli ilo saada eilen vieraiksi ystävät joita emme olleet tavanneet pitkiin aikoihin. Jälkiruuaksi aikuisille oli tarjolla tätä granaattiomenagranitaa. Vain aikuisille siksi; että se on tehty roseekuoharista. Kevyen kirpsakan kupliva joka tuo kesän jo sopivasti mieleen vaikka nämä pakkaspäivät ihania ovatkin.

IMG_7530

Tämä alunperin italialainen herkku on todella helppo valmistaa. Kuivan roseekuohuviinin lisäksi tarvitset granaattiomenan, 2-3dl sokeria ja 5 dl vettä. Ja riittävästi aikaa jäädytykseen.

IMG_7538

Laita kattilaan 3dl vettä, sokeri sekä granaatttiomenan siemenet ja keitä muutama minuutti, kunnes saat siemenistä puristettua kaiken mehun irti. Siivilöi mehusta siemenet pois ja anna sen jäähtyä. Jäähtyneenä lisää joukkoon kylmää vettä 2dl ja kuohari. Sekoita kevyesti. Sitten pakkaseen. Jäätymiseen kannattaa varata aikaa ainakin 6 tuntia. Joidenkin ohjeiden mukaan pitäisi sekoitella pakastuksen aikana. Itse annoin vain olla. Ja vasta tarjolle laitettaessa rouhin haarukalla sitä kuohkeaksi.

IMG_7560

IMG_7566

IMG_7581

Tämä tuntuu (salakavalasti) niin kevyeltä herkulta. Seuraavaksi ajattelin testata granitaa ilman alkoholia niin lapsetkin pääsevät osallisiksi. Kuplivan innostunutta viikkoa teille kaikille.

 

Pin It