Seikkiksen synttäreillä

Päivät tuntuvat kiitävän hirmuisella vauhdilla. Etenkin, kun ohjelmaa tuntuu olevan vähintäänkin riittävästi. Tänään ohjelmassa oli Seikkailupuiston syntymäpäivät sisältäen molempien poikien harrastusten kevätnäytökset.

IMG_1337IMG_1295

Ensin vuorossa oli Aarren tanssiryhmä. Ramppikuume oli lähes ylitsepääsemätön, mutta suurella tsemppauksella Aarre saatiin lavalle. Ihania pieniä lapsia.

IMG_1315IMG_1309IMG_1324

Hyvä, että saatiin tanssit tanssittua niin jätskille piti kiirehtiä. Kevään ensimmäiset tötteröt. Etenkin Onnille varmasti todellinen hetkien hetki sillä vuoden odotuksen jälkeen hänellä oli oikeus ostaa jätti-hyper-moni-jätski. Ja samalla sain myös itse hienon jäätelöannoksen; Onnin tarjoamana.

IMG_1345IMG_1347IMG_1350

Ennen Onnin esitystä nautimme auringosta ja pojat kiipeilivät puissa.

IMG_1353IMG_1362IMG_1367

Vihdoinkin koitti Onnin suuri hetki. Filmitiimin elokuvien maailman ensi-ilta. Upean elokuvan jälkeen elokuvatähtiä oli mahdollisuus kuvata punaisella matolla.

IMG_1383IMG_1377IMG_1382

Olipa hienot Seikkiksen synttärit!

Pin It