Projekti Nintendo 3DS XL

Voi hurjimus miten hirmuisella vauhdilla aika kuluu. Ja vaikka kuinka yritän ennättää tännekin niin tuntuu ettei aika riitä millään. Harmillista. Eiköhän sekin tasaannu, kun arki alkaa pyöriä omissa urissaan. Siihen liittyen jaan tänään meidän perheen kuuman ongelman eli meille tarvitaan uusi jäsen perheeseen. Kuulma. Nintendo 3DS XL-pelikonsoli. Miksei kukaan varoittanut, että koulun myötä (tavara)toiveet muuttuvat hurjasti. Ok myönnetään meillä O:lla ei ole älypuhelinta eikä tavallista kännykkääkään. Ainoastaan perus Nokialainen jota saa tarvittaessa lainata. Mutta iltapäiväkerhossa onkin laite-päivä jolloin jokainen saa kiikuttaa paikalle oman laitteensa. Laitteen jota meillä ei ole. Ja vielä viikko sitten olisin sanonut ettei tulekaan. Mutta, mutta… Voinko aina olla se äiti joka sanoo EI tekniikalle? Päätimme, että laite saa tulla jos O itse ansaitsee rahat siihen. Siitä syntyi Projekti Nintendo 3DS XL ja ennen kaikkea Onnin Oy IMG_4371 IMG_4366 IMG_4363

Pohdimme yhdessä tapoja ansaita rahaa, sillä viikkorahaa säästämällä aikaa kuluisi lähes vuosi… Mietimme missä olisimme hyviä ja mitä Onnin Oy voisi tehdä. Kakkuja, kääretorttuja, pullia, suklaapiirakkaa jne niitä me osaamme tehdä. Yhtäkkiä olin itsekin onnellinen alkaneesta projektista. Nyt keittiössä pyörii ihanan tarmokas ekaluokkalainen ja jokseenkin yli-innokas äiti.

IMG_4374IMG_4377IMG_4381

Kaikki ideat, toiveet ja ehdotukset Onnin Oy:n suhteen otetaan mieluusti vastaan. Ja kokemukset kyseisestä laitteesta myös!

Pin It