Tytöt tahtoo pitää hauskaa

IMG_9565

Rakkaat ystävät ovat elämän parhaita asioita. Hädänkin hetkellä tiedät kenelle voit soittaa vaikka kello olisi viisi aamulla. Kesäinen viikonloppu tälläisessä seurassa ilman lapsia on suuri nautinto (vaikkakin lapsista tykkäänkin hirmuisesti!)

IMG_9606IMG_9610IMG_9611IMG_9615

Söimme lounaan kaikessa rauhassa meillä kotona. Onneksi onnistuin valmistamaan  maukkaan kasvispiirakan (joskin vähän jännityksellä sitä maistoimme, koska en aiemmin ollut valmistanut kyseistä piirasta) Paljon rucolaa, pinjansiemeniä, fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, juustoraastetta jne. IMG_9623

Ruokailun jälkeen vaeltelimme kaupungilla. Alennuksia oli jo siellä ja täällä, mutta tällä kerralla mukaani ei tarttunut mitään. Rauhaisaa kiertelyä ja paljon puhetta. Fontanan kuohuvien jälkeen suuntasimme jällleen meille kotiin valmistautumaan iltaan.IMG_9629IMG_9655IMG_9658IMG_9659IMG_9633

Meillä oli myös erityinen syy juhlistaa iltaa sillä vietimme Riikan syntymäpäiviä tosin n 6 kuukautta myöhässä, mutta kuitenkin. WP_20130615_005WP_20130615_019WP_20130615_017

Jatkoimme iltaa di Trevissä. Ruoka oli todella maukasta ja henkilökunta enemmän kuin ystävällistä. Lisää kuoharia ja lisää puhetta niin tulevasta kuin menneestä. Uskomattoman mukava ilta.

IMG_9665IMG_9562

Sunnuntaina istuskelimme aamiaisella pitkään ja vähän selailimme muutaman nettikaupan alennusmyyntejä. En muista milloin viimeksi sunnuntaina olisi ollut näin rauhaisaa. Haikein mielin saatoin rakkaan ystävän kotimatkalle kohti Helsinkiä. Tästä viikonlopusta jos jostain sain itselleni hurjasti voimia. Nyt innolla juhannusta odottamaan. Kuullaan pian.

Pin It