Eteisen uusi ilme sekä tunnelmia luokkakokouksesta

Viikonloppu on hurahtanut vauhdilla sillä ohjelmassa on ollut vaikka ja mitä. Tänään iltapäivä ja ilta rauhoitettiin kotoiluun. Ja sain vihdoin viimein valmiiksi meidän eteisen uudistuksen. Tai no tarkkaan katsovat huomaavat, että puuttuuhan sieltä vielä lattialistat ja jep toki näin onkin. Mutta ne saattavat tosin vielä puuttua joulunakin joten valmista on.  Puolustuksena sanottakoon, että mitä tahansa teenkin niin aina on ainakin yksi yli-innokas avustaja mukana…

Viher-rakkaus on iskenyt nyt todella. Mutta kun olen tunnetusti melkoinen viherkasvien tappaja ajattelin, että tapetissa ne ainakin pysyvät hengissä. Boråstapeterista löytyi juurikin mieluinen tapetti. Eteisen tuolin sain jo äitienpäivälahjaksi ja se on etsinyt paikkaansa. Nyt sille löytyi loistava paikka eteisestä. Tuoli on ostettu Martin Aitasta. Kerrassaan mainio kauppa; kannattaa vierailla. Vanha kappa löytyi Pimeestä Vintistä ja siitä saatiin oiva lehtikori. Vanha vitriinikaappi hankittiin silloin, kun ostimme tämän kodin, mutta se on ollut vuosia vanhemmillani säilöss. Nyt siitä otettiin lasit pois ja siitä saatiin kenkähyllykkö. Siinäpä ne uudistukset.

Mutta sitten siihen viikonlopun jännittävimpään tapahtumaan nimittäin luokkakokoukseen. Ala-asteen luokkakokous. Viimeisestä yhteisestä tapaamista oli ehtinyt kulua jo 17-vuotta. Olipa tunteikas ilta. Itseäni jännitti jostain syystä ihan kamalasti, mutta kun näin tutut ystävät jännitys oli tiessään. Välissä olleet vuodet eivät hidastaneet juttuja. Naurettiin vedet silmissä. Tosin oli hassua huomata kuinka monet olivat vuosien saatossa alkaneet entistä enemmän muistuttamaan vanhempiaan; niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin. Juttua olisi jatkunut vaikka aamuun asti. Erilaiset elämäntilanteet, ammatit, haaveet, pelotkin soljuivat keskusteluissa. Aikuisena on parasta mielestäni se, että jokainen uskaltaa paremmin olla se ihan oikea oma itsensä; mielipiteineen ja tunteineen. Kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä kaikkien kanssa koskaan tule niin läheiseksi. Ei tarvitsekaan tulla. Silti haikeudella illan päätytty halasin luokkatovereitani. Sovimme tapaavamme kolmen vuoden kuluttua. Toivottavasti ruuhkavuosienkin keskellä jokainen heistä saisi elää onnellista elämää. Heillä on erityinen paikka sydämessäni – aina! Lapsuuden ystävät.

Yhtään kuvaa on tietenkään innostuksissani siellä muistanut ottaa. Matkalla nappasin itsestäni kuvan. Kiharoiden voimalla huristeltiin tämä viikonloppu. Muistorikasta alkavaa viikkoa teille kaikille.

Pin It