Kun yksi aikakausi päättyy

Tässä keväässä on erityinen, pieni haikeus (kaiken superkivan ja uuden rinnalla). Eräs aikakausi on päättymässä.  Aarresta tulee syksyllä koululainen ja päiväkoti Sinikellon ovi sulkeutuu kohdaltamme. Tutut  hoitajat, vanhempainyhdistys, muskarit ja tanssitunnit – kohta ne ovat vain rakkaita muistoja. Koko Aarren elämän ajan Sinikello on kuulunut elämäämme, sillä Onni oli jo sinikellolainen, kun Aarre syntyi. Hämmentynyt eskarilainen kyselee usein, että millaista elämä sitten on, kun ei ole enää päiväkotilainen? Ja koska samalle luokalle tai edes samaan kouluun ei tule ketään tuttua päiväkotikaveria on muutos väistämättä suurempi. Olen vakuuttanut, että ystävyydet säilyvät silti. Ja erityisesti ystävyys hänen parhaista parhaimpaan ystävään; iki-ihanaan tyttöön jonka kanssa he ovat jakaneet kaikki nämä vuodet. Se on sellaista ystävyyttä mitä meistä kaikki ei koskaan saavuta.

Siinä ystävykset nyt ovat. Aurinkoisessa, keväisessä illassa. Täynnä iloa ja riemua. Hassuttelua. Sellaisia juttuja joita vain he kaksi voivat ymmärtää. Kikatusta ja kuiskuttelua. Lapsuuden onnea.

Heissä kahdessa olen todella saanut huomata sen, kuinka hyvin tyttö ja poika voivat olla keskenään ystäviä. Aina on löytynyt mieluisia leikkejä ja hassutteluja.

Omassa elämässäni olen yhden kerran kokenut vähän vastaavanlaisen ystävyyden; silloin kun olen tutustunut Jereen.  Kenenkään toisen seurassa ei koskaan ole ollut niin hauskaa. Enkä koskaan ole kenenkään toisen kanssa pystynyt olemaan niin oma itseni kuin Jeren kanssa. Meidän ystävyys muuttui rakkaudeksi. Mutta näiden kahden ihanan naperon elämä on vasta aluillaan. Heille elämä on tämä kesä, uiminen, jätski, hippa; lapsuuden onnelliset kesäpäivät. Jossain kaukana siintää syksy ja koulumaailma.

Mitä toivonkaan eniten; sitä, että tämä ystävyys säilyy ja vahvistuu. Sitä, että nauru jatkuisi heidän välillään aitona, onnellisen kuplivana.

Jos kaipaat lapsellesi kerrassaan mahtavaa päiväkotia niin vahva suositus Pilke Sinikellolle. En tiedä kumpi meistä Aarren kanssa kesäkuun viimeisenä päivänä itkee enemmän; mutta siihen asti nautimme vielä tutusta ja turvallisesta hoitopaikasta.

Onnellisia toukokuun päiviä teille kaikille toivoen Jenni

p.s. Kuvissa näkyvät supersöpöt aurinkolasit Cailapilta

 

 

Pin It

Kun on 7-vuotias on pikkuinen ja samalla suuri ja kaikkea siltä väliltä

Meillä on tänä viikonloppuna vietetty keskimmäisen lapsen 7-v. synttäreitä. Huomaan päivitteleväni jatkuvasti kuinka aika kuluu nopeasti ja niin se totta tosiaan kuluukin. Mutta tänään en niinkään pohdi sitä vaan sitä, että kun on 7-vuotias on oikeastaan aika ison murroksen edessä.

Tänään sylissäni istui vielä lapsi. Leikkivä, hassutteleva, hullutteva ilopilleri.  Lahjatoiveet koostuivat Legoista, Pokemoneista ja pehmoleluista. Kakkuun koristeeksi haluttiin eläimiä ja tötteröhattu päässä hassuteltiin.

Eskarilaisen haasteet koostuvat siitä, että muistaa päivittäin ottaa repun mukaan päiväkotiin ja sieltä pois. Ja maanantaina oman lelun ja tiistaina pianokassin. Siinäpä se.

Päiväkoti on kodin lisäksi turvallinen kotisatama. Ryhmässä alle 15 lasta ja kaksi ihanaa eskariopea. Rakkaat kaverit. Tutut ruuat. Selvät tavoitteet. Luottamus, rakkaus ja läheisyys.

7-vuotias on vielä pieni pikkuruinen, mutta silti tavallaan jo iso. Suuri ihmeellinen elämä odottaa siellä jossain vaikka vielä nyt äidin ja isän selän takaa on usein hyvä kurkistella. Jännittää vaikka tulevaisuus tuntuukin kiehtovalta seikkailulta. Luottamus siihen, että isä ja äiti ratkaisevat ongelman kuin ongelman on suuri.  Vielä saa suukottaa ja halia ilman, että kukaan nauraa eskarin pihalla tai sanoo nössöksi. Ja kun on paha mieli voi itkeä kuin pikkuinen ilman, että tarvitsee ajatella olevansa jo liian iso.

Tulevaisuus on siellä jossain. Koulumaailma. Uusi aika. Vastuut ja velvollisuudet.

Tämän viikonlopun sankari on täynnä iloa ja valoa. Uskoa tulevaan. Mutta hän tarvitsee meitä aikuisia, meidän tukea, ymmärrystä ja kannustusta. Niin kuin jokainen 7-vuotias tarvitsee. Vähän jo jännittää. Voiko koululainen toivoa pehmoleluja joulupukilta? Jaksaako repun kantaa? Löytyykö koulusta kavereita? Mitä kiusaaminen on? Ja miksi joku kiusaa? Suuria kysymyksiä pienen ihmisen mielessä.  Enkä itsekään osaa vastata kaikkeen. Mutta yhdessä meillä on mahdollisuus matkata kohti tulevaa.

Hurjasti onnea Aarre!

p.s. Iso kiitos kaikille juhlintaan tavalla tai toisella osallistuneelle.

 

 

Pin It