Kesän kaunein, odotetuin ja kauhein päivä

Huom varoitus! Jos tahdot vain katsoa lomakuvia hyvällä fiiliksellä niin jätä teksti lukematta. Teksti sisältää sen kaiken mitä kuvista ei näy!

Siinä se on maisema – josta olin vuosia unelmoinut. Samoin kuukausia odotettu kesäloma oli vasta aluillaan. Legolandin päivistä ihmismassojen joukossa oli selvitty – ainakin juuri ja juuri, lapset ainakin olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Silti olin väsynyt ja ärtyisä. Olisin halunnut ottaa rantatuolin ja suunnata askeleeni rannalle ja kuunnella meren pauhua. Antaa tuulen riepottaa hiuksia ja ajatuksien lipua. Hengittää syvään.

Mutta jos olet perhelomalla niin eihän se niin mene. Jos tahdot siltikin sinne rannalle niin keräät kyläkaupasta korillisen piknik-tarvikkeita ja ostat sen kylän viimeisen leijan ja raahaat koko porukan uskomattoman kauniille rannalle.

Tuuli on lapsista kylmä. Tyhjä ranta tylsä. Aurinkokin jo laskemassa. Kaksi sekuntia joku jaksaa istua kerrallaan eväiden vierellä. Muistutat lapsia sadatta kertaa, että viikon matkalla tämä oli juuri se osio joka oli meille aikuisille se ns tärkein.  En yhtään jaksaisi riitelyä, ihan turhaa kinaamista.

Lapset pelaavat jalkapalloa; riidellään siitä missä on maali ja kuka on paras. Leijoja pitäisi olla kolme. Tuulee liikaa. Tuulee liian vähän. Tee noin. Tee näin. Nielaisen viimeisen palan sämpylästä niin isona, että yskähtelen sen kanssa pitkään.

Tuuli riepottelee eväitä ja roskia sinne tänne.  Helmi itkee raivokkaasti. Sitten alkaa hiekkasota.  Tuuli kuljettaa huutamani ohjeet väärään suuntaan.  Huoh! Haluaisin itsestäni yhden kuvan muistoksi. Ja tietenkin juurikin täällä. Vedän hatun silmilleni, etten myöhemmin enää ehkä muistaisi kuinka raivoissani olin.

Aurinko painuu aina vain alemmas. Annan periksi – kerätään tavarat pikapikaa kasaan. Leija kainaloon,  pallo toiseen, retkihuopa myttyyn, eväät pussukoihin. En tainnut hengittää syvään kertaakaan. Mutta lapsilla oli hauskaa – ainakin hetkittäin.

Maisema oli kaunis. Ehkä jopa kaunein missä olen koskaan ollut. Laskevan auringon valo hehkui koko kauneudellaan.

Majapaikalla lapset jatkavat kinaamista. Sanon, että aamulla lähdemme kohti Suomea jos jatkuva riitely ei lopu. Tulee hiljaista. Pojat kauhovat muroja suuhunsa. ” Jaa eikö me mentäisi Kolmårdeniinkaan?” -pojat kysyvät.  Onneksi yö laskeutuu ja voin hengittää syvään.  Aamulla tuntuu paremmalta. Muistan ehkä hymyilläkin.

Tuuli jatkuu yhä kovana. Löydämme rannan joka on täynnä simpukankuoria.  Mutta taas lapsista tuulee liikaa. Kunnollinen jalkapallo puuttuu. Aurinkokin paistaa joko liikaa tai liian vähän. Ja taas tulee riitoja. Kinoja.

On siis aika jatkaa matkaa. Ja oppia tästä. Ensi kesänä me niin suuntaamme jonnekin lämpimään – ja pyöritään kaksi viikkoa hotellin uima-altaalla. Katsotaan miten meidän siellä käy. Miten teidän muiden kesälomat sujuivat?

Pin It

2 vastausta artikkeliin “Kesän kaunein, odotetuin ja kauhein päivä”

  1. Hyvä kuvaus lapsiperheen lomasta, tuoltahan se on. Aika paljon riippuu lomafiilis siitä, minkä ikäisiä lapset ovat. Nyt kun perheessä on 1,5-vuotias, on loma yhtä jatkuvaa katastrofin ennaltaehkäisyä. Muistoissa on edelleen ne täydellisen rentouttavat lomat, kun kolme ”isoa” lasta puuhasivat itsekseen ja itsellä suurin ongelma oli päättää, mitä romaania aloittelisi kun ekan kirjan ehti jo lukemaan. Nooh, varmasti sekin aika taas koittaa ja sillä
    välin täytyy ”make the best of the situation” – eli hyödyntää päikkärit parhaalla mahdollisella tavalla (käydä treenaamassa/lukea kirjaa/levätä tms) ja nauttia illoista, kun muksut nukkuvat ja oma aika alkaa.

  2. Lapset on sun parasta aikaa ja sitä kuuluisaa omaa aikaa,sen ymmärtää kun on menettänyt yhden suloisen pienen pojan ja kaksi jäljelle jäänyttä ovat parasta aina kun ehditään olemaan yhdessä.😎Mami,melkein kuuskyt,lapset melkein nelkyt ja vähän yli kolkyt,välistä puuttuu yksi joka olisi nyt 36😢

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *