Miten selvitä helpolla piparitalosta

Joulukuu huristelee sellaisella vauhdilla, että. Töiden lisäksi pitäisi ennättää lahjaostoksille ja ennen kaikkia nauttimaan jouluvalmisteluista sekä lasten kanssa kotona, että tietenkin erityisesti heidän joulujuhlissaan. Tämän kauden joulujuhlallisuudet aloitellaan meidän perheessä tänään Helmin ensimmäisillä hoitopaikan joulujuhlilla. Ennalta voisin arvata, että ohjelmassa on Tuiki tuiki tähtönen sekä Tip-tap-tip-tap-tipetipe-tip-tap sillä niin innokkaasti ne ovat meillä raikuneet jo pitkään.

Aika ei siis riitä kaikkeen; jostain on mentävä ketterästi yli ja ympäri. Piparitalo on ainaistoive poikien suunnalta. Viime vuodet olen laittanut piparit pystyyn lasipurkkiin ja sillä ollaan menty (tässä linkki viime vuotiseen ratkaisuun http://jennin.fi/2015/12/oikotie-onneen-piparkakkutalon-muodossa/ ) Mutta nyt oli aika uudistua. Ja tässä se nyt olisi.

Lasten kanssa leivottiin iso kasa pipareita muutama päivä sitten. Osa pipareista käytettiin poikien huoneen ikkunan koristeluun, osa tietenkin popsittiin ja loput kiinnitin sokerikuorrutteella tähän Ikeasta hankittuun taustaan.  Yksinkertaisuudestaan huolimatta tästä tuli lasten suosikki ihan välittömästi. Ainakin näiltä osin siis joulurauha on taattu.  Vähän itse jäin vielä pohtimaan millaiset valot olisivat tässä kivat. Täytyy katsoa millaisia valoja tuolta kaappien kätköistä vielä löytyy.

 

Millaisia ratkaisuja te muut olette tehneet piparitalojen suhteen? Entäpä mihin päätöksiin olette tänä vuonna tulleet koulun ja päiväkodin henkilökunnan lahjojen suhteen? Itselläni päässä hyrrää vielä sillä haluaisin lahjan olevan täynnä kiitollisuutta, lämpöä ja arvostusta. Hmm. Pieniä, suuria asioita. Mukavaa keskiviikon jatkoa teille kaikille.

Pin It

Pikkuruiset pikkujoulut perheen kesken – ja miten hillitä pakettien määrää

Marraskuu kääntyy hiljalleen joulukuuksi ja tänä viikonloppuna olemme viettäneet perheemme perinteisiä pikkujouluja. Tämä perinne on peräisin jo omasta lapsuudestani jolloin pikkujouluviikonloppuna jokainen meistä osti jokaiselle pienen lahjan. Lapsuudenperheeni koostui meistä kolmesta; äidistä, isästä ja itsestäni joten pakettien määrä pysyi varsin kohtuullisena. Nyt kun meitä on 5 + omat vanhempani olemme siirtyneet arpomaan ketä ostaa kenellekin paketin. Jokainen saa siis vain yhden paketin. Tätä juhlapäivää on odotettu innolla ja jokainen on tarkoin miettinyt mitä hankkia sille tietylle valitulle kenelle lahjan sai tällä kerralla hankkia.

img_5765

Kuinkas ollakaan Helmi sai hankkia lahjan allekirjoittaneelle. Hmm koska itse olen myös se ns järjestelytoimikunta niin pääsin aika pitkälle vaikuttamaan lahjatoiveeseen. Poikien mielestä tosin melkoisen röyhkeää, mutta, mutta näillä mentiin. Olen tänä syksynä päättänyt panostaa myös itseeni, koska jotenkin vauva-aikana perhe&työt veivät huomion pois itsestäni. Nyt kirin kulunutta aikaa kiinni. Joten valikoin omaan pakettiini Jurliquen ihanan lahjapakkauksen. Lohdutuksena voin sanoa, että kyllä ihan jokainen sai todella mieluisan lahjan. Vähän ehdottelinkin, että jouluna mentäisiin tällä samalla tavalla eli jokaiselle yksi lahja. Mieluinen lahja. Noh vielä idea ei ihan suureen suosioon päässyt, mutta katsotaan miten asia etenee. Miten teillä muilla joululahja-asiat hoidetaan?

Todisteena vielä muutama kuva onnellisesta lahjanantajasta. Ihanaa viikonlopun jatkoa teille kaikille muillekin.

_mg_1571_mg_1556_mg_1595_mg_1614_mg_1643

p.s. Turusta Jurliquen ihanat lahjapakkaukset löydät mm Dotsista Linnankadulta tai netistä http://jurlique.fi/mista-ostaa/

 

Pin It

Jouluvalot koivussa – sisätiloissa

_mg_1493

Tämä viikko on synkkyydestään huolimatta meidän perheessä ollut täynnä valoa, sillä kuopuksemme prinsessa Helmi täytti 2-vuotta. Lisäksi sain vihdoinkin aikaiseksi aloittaa jouluvaloilla koristautumisen. Ensimmäisenä vuorossa oli olohuone. Tänä jouluna meidän olohuoneen värimaailma tulee olemaan valkoisen, harmaan musta toki lisänä tulee olemaan vihreää ja varmasti montaa muutakin väriä kunhan vauhtiin päästään.

img_5755img_5719img_5722img_5759

Mustat joulupallot löytyivät Ikeasta. Valot ovat kesäkauden valot pihaltamme ja nyt siis joulukauden valoina sisätiloissa.  Koivu (ja muut oksat, joita myöhemmin tulee kuvissa näkymään) haettiin isäni kanssa jo aiemmin syksyllä omasta metsästä. Vielä joulu tuntuu hyvin kaukaiselta, mutta hiljalleen se fiiliskin sieltä jälleen löytyy. Uskoisin niin. Ihanaa viikonloppua teille kaikille. Meillä vietetään huomenna perheen kesken pikkujouluja, mutta niistä lisää sitten huomenna.

_mg_1508_mg_1516

 

 

Pin It